Kuva: All Over PressEM-jalkapallossa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Päivä avattiin Georgian ja Tshekin välisellä ottelulla, joka päättyi tasalukemiin 1-1 jännittävien vaiheiden jälkeen. Tshekki loi huomattavasti enemmän paikkoja, mutta Georgian harvat paikat olivat huippuvaarallisia.Toisessa F-lohkon ottelussa Portugali ei antanut mahdollisuuksia Turkille. Kun Portugali teki 3-0 maalin, ottivat molemmat joukkueet jalan kaasulta. Portugalille voitto riitti varmistamaan jatkopaikan ja käytännössä myös lohkovoiton. Turkki sen sijaan alkoi säästellä voimiaan kolmatta ottelua varten Tshekkiä vastaan.Illan ottelussa Belgia voitti Romanian 2-0 ja avasi samalla pistetilinsä. Belgian voitto tarkoittaa sitä, että E-lohkon viimeiset ottelut pelataan todella mielenkiintoisissa asetelmissa. Jokaiselle lohkon joukkueella on yksi voitto ja kolme pistettä. Jatkopaikat ovat täysin auki: viimeisissä lohkon otteluissa kohtaavat Slovakia-Romania sekä Ukraina ja Belgia.Sunnuntaina pelataan A-lohko loppuun. Skotlanti kohtaa Unkarin ja Sveitsi Saksan. Saksa on jo varmasti jatkossa, joten heille ottelun panoksena on lohkovoitto. Sveitsikin on vahvoilla kakkossijalle, mutta Skotlannilla on vielä erinomainen tilaisuus taistella jatkopaikasta. Voitto Unkarista toisi ainakin hyvät asetelmat lohkokolmosten vertailuun – joskin Skotlannin maaliero on kehno turnauksen avausottelun murskatappion myötä. Neljä pistettä voisi kuitenkin viedä 16 parhaan joukkoon. Unkari on hävinnyt molemmat pelinsä, joten peli on käytännön tasolla heidän kohdaltaan selvä.Some serious skills on show 😮💨#EUROskills | @Alipay pic.twitter.com/INfg8Qzavs— UEFA EURO 2024 (@EURO2024) June 23, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Herätys, Carolina – Sebastian Aho on dynastiansa ansainnut (LeijonaUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Belgia EM-kisat 2024 Georgia Portugali Romania Tshekki Turkki Tuoreimmat Uutiset Cristiano Ronaldon temppu joukkuekaverilleen ällistyttää – ”En olisi ikinä uskonut” Toyota-pomolta varoituksen sanoja Kalle Rovanperälle Kolme NHL-pelaajaa SM-liigaseuran mukana – ”Uus ykköskenttä” Juha Kankkunen hyväksynyt väistämättömän totuuden elämästään Luuvitosta tarjolla: Suomalainen entinen NHL-kovanaama tekee uuden aluevaltauksen F1-sarjan päivitys Valtteri Bottaksesta sai suomalaisen fanit sekaisin Lähde: Red Bull juonii shokkikaappausta – tämä mies Max Verstappenin tilalle? Aitiolle raju väite HIFK:n Olli Jokisen palkasta – ”Järjetön summa” ”Muistoa kunnioittaen” – TPS hyvästeli legendan kauniisti Patrik Laine ällistyi vaimonsa paljastuksesta – ”Asialle tehdään nyt loppu” MTV:lle tylyä vihjailua Kalle Rovanperästä IS:lle selvää puhetta Janni Hussin osaamisesta rallissa – ongelma on selvä Kaduttaako Red Bullia pian? Potkut saaneesta Christian Hornerista leviää hurja F1-huhu Juuse Saros sai brutaalin tuomion Pohjois-Amerikasta Se päättyi siihen – Teemu Selänne jätti jäähyväisetLue myös: Cristiano Ronaldon temppu joukkuekaverilleen ällistyttää – ”En olisi ikinä uskonut” Jalkapallo20.08.2025 - 09:44 Lasse Honkanen ”Muistoa kunnioittaen” – TPS hyvästeli legendan kauniisti Jalkapallo19.08.2025 - 09:44 Lasse Honkanen Barcelona juonii shokkikaappausta Liverpoolista – englantilaisseura olisi voimaton Jalkapallo18.08.2025 - 09:44 Lasse Honkanen