Kuva: Jyri Sulander / SPLGlen Kamaran edustama Leeds pelaa sunnuntaina jättimäisestä panoksesta, kun se kohtaa Valioliigan nousukarsinnassa Southamptonin. Ottelu kuvaillaan usein maailman kalleimmaksi finaaliksi, sillä voittaja pääsee käsiksi Valioliigan rahatukkuihin.– Kaikki tietävät, millainen urakka on edessä ja kaikki odottavat sitä innolla, sanoo Kamaran seuransa sosiaalisessa mediassa julkaisemalla videolla.Leeds voitti karsintojen ensimmäisellä kierroksella Norwichin. Toinen osaottelu päättyi 4-0 Leedsille.– Meillä on alla hyvä kotivoitto. Fanit olivat mahtavia ja kaikki pelasivat hyvin. Kuten sanoin, kaikki odottavat tätä innolla, Kamara toteaa.Kamaralla on päättymäisillään ensimmäinen kausi Leedsissä.– Olen saanut tavata uusia ihmisiä. Uusi manageri, uusia valmentajia, uusi kaupunki. Olen viihtynyt hyvin. Emme päässeet alkuperäiseen tavoitteeseemme eli suoraan nousuun, mutta meillä on uusi mahdollisuus sunnuntaina.Huuhkajien avainpelaajiin kuuluva Kamara edusti aiemmin Glasgow Rangersia, jolta odotetaan joka vuosi Skotlannin mestaruutta. Leedsissä taas ovat yhdet Valioliigan intohimoisimmista faneista. – Pitää pelata aina korkealla tasolla. Odotukset ovat korkealla. Eroja ei suuremmin ole.Kamara ei ole ensimmäistä kertaa näin kovassa ottelussa seurajoukkueessaan. Hän pelasi kaksi vuotta sitten Rangersin riveissä Eurooppa-liigan finaalin.– Muutamat tutut ovat kysyneet, kumpi tuntuu isommalta. Eurooppa-liigan finaalissa pelaaminen vai tässä finaalissa pelaaminen? Rehellisesti sanottuna en osaa sanoa, kumpi on isompi. Molemmat ovat varmasti samalla tasolla, Kamara sanoo.🎙 Glen: "Everyone knows the task" pic.twitter.com/ctijivEDVL— Leeds United (@LUFC) May 22, 2024 LUE MYÖS: Reaktio: Antti Niemi purkaa Manchesterin derbyn – ”Nyt voi kävellä takki auki” (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Glen Kamara Huuhkajat Leeds Valioliiga Tuoreimmat Uutiset Norjan hiihdossa repesi riemu – ”Tämä on uusi supertähtemme!” Suvi Minkkisen mitta täyttyi – lausui Ylelle tylyn viestin: ”Eikö ole oikeasti muuta kysyttävää” Lähde: Valtteri Bottaksen F1-palkassa massiivinen muutos sitten viime kisapestin Lotta Harala kaupitteli 200 gramman esinettä – hinta 37 000 euroa Nyt tärähti raju arvio Sami Pajarista: ”Päivänselvä asia” Ulos Leijonista! – Antti Mäkinen ei voi käsittää NHL:n ”arvostetuimpiin” kuuluvan kohtaloa Erik Kulstad löi Ylellä faktat pöytään Suomen ampumahiihtonaisten romahduksesta Takareisi hajalla – Johannes Kläbon otettava käyttöön varasuunnitelma Uskomatonta ylivoimaa – Antti Tuiskun suojatilta mykistävä näytös Kohta se selviää – Urheilucast: Patrik Laineelle on pedattu synkkä kohtalo Montrealissa Kaisa Mäkäräisen leuka tippui lattiaan ampumahiihtäjän ”käsittämättömästä” tempusta Toinen kartanlukija reagoi jyrkästi Janni Hussin puheisiin Krista Pärmäkosken ja toisen hiihtäjän äänekäs touhu suututti muut hotellivieraat Urheilugaalassa palkitun naisen puhelin täyttyi melkoisista viesteistä – ällisteli lukemaansa Lempi leiskuu hiihtomaailmassa – nainen paljasti rakkaansa Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen