Kuva: All Over PressHJK pelasi torstaina 2–2-tasapelin Moldea vastaan jalkapallon Konferenssi-liigassa.Päävalmentaja Toni Korkeakunnas ei ollut ottelun jälkeen täyttä hymyä. Klubi oli häviöllä ottelussa jo 0–2. – Kaksijakoisuus alkaa olemaan jo klisee. Ensimmäisellä puoliajalla olimme todella passiivisia ja pelokkaita. Emme päässeet pelin päälle ollenkaan. Se ei todellakaan ollut meidän pelisuunnitelma, kommentoi Korkeakunnas seuran verkkosivuilla.Korkeakunnas kiitteli toisen jakson esitystä. Hän harmitteli, että se ei välttämättä riitä viemään jatkoon Konferenssiliigassa.– Toinen puoliaika oli erinomainen. Hienoa, että saimme pelin edes tasoihin, mutta liigavaiheen kannalta se ei välttämättä riitä. Oli loppua kohden tarjolla voittokin, mutta tällä kertaa ei ihan riittänyt. Harmittaa, että ensimmäisellä puoliajalla tavallaan hukkasimme mahdollisuuden. Toisella puoliajalla kuitenkin näytimme, mihin pystymme. Toinen jakso oli sen näköinen, miltä kotijoukkueen esitys olisi pitänyt olla alusta lähtien.HJK kohtaa vielä liigavaiheen päätösottelussa Real Betisin Sevillassa. Klubi tarvitsee ensi viikon torstaina pelattavasta ottelusta voiton haaveillakseen jatkopaikasta.LUE MYÖS: Onko tässä Portugalin suurin ongelma? – brassilegenda kertoo, mikä estää MM-kullan (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp HJK Konferenssi-liiga Molde Toni Korkeakunnas Veikkausliiga Tuoreimmat Uutiset Janne Ahosen ulkomuoto Urheilustudiossa aiheutti palauteryöpyn – lopulta studioisäntä nosti kissan pöydälle Alisa Vainio paineli ”älyttömällä vauhdilla” ohi – miesjuoksija veti rajun johtopäätöksen Antero Mertaranta vahvisti – selostaja veti yleisurheilukisan laitamyötäisissä Tätä Yle ei näyttänyt – Suvi Minkkisen toiminta hämmästytti Kaisa Mäkäräinen löysi uuden pestin – saman tien lähti viesti Ylelle Mika Salolta sanoi sen vihdoin suoraan – ei arvostanut tätä F1-tallikaveriaan Suomalainen NHL-tähti hämmästeli ihmeellisiä oireita – lääkärin tuomio: ”Aivoverenvuoto” Ei 10 miljoonalle – rallipiireistä melkoinen väite Esapekka Lapista Urheilucast: Jokereiden päävalmentaja juotti pelaajat kaatokänniin kesken kauden Wilma Murto povaa todellista jättihyppyä MM-kisoihin: ”490-alkuinen” Kerttu Niskanen lähti lätkimään – Suomen valmennus vaikeni syistä Oliko tässä mitään järkeä? Virpi Sarasvuo hämmästeli Jasmi Joensuun touhua Paljastus: Mercedes-pomo lähestyi Valtteri Bottasta – teki melkoisen tarjouksen Kiinan GP:n jälkeen Arvio: Sebastian Aho jättää Carolina Hurricanesin ”60 prosentin todennäköisyydellä” Krista Pärmäkoski biletti Levillä – viihtyi tämän hiihtäjän seurassa Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen