Kuva: All Over PressSJK voitti perjantaina HJK:n maalein 1–0 Veikkausliigan ottelussa. Kasper Paanasen maali ratkaisi Kerhon voiton.Klubin päävalmentaja Toni Korkeakunnas oli tyytyväinen kamppailun alkuun. Maalinteko oli toki vaikeaa. – Lähdimme peliin juuri niin kuin oli sovittu. Meillä oli selkeä suunnitelma. Ensimmäinen puoliaika oli monella tapaa erinomaista. Hallitsimme pelin virtausta. Vastustajan ainoat tilanteet tulivat hieman huolimattomista pallonmenetyksistämme. Saimme paljon painetta vastustajan päätyyn ja heidän boksiinsa. Viimeiset ratkaisumme eivät olleet riittävän kliinisiä, joten tarvittava maali jäi tekemättä. Ottelun kuva oli sellainen kuin halusimmekin, kommentoi luotsi seuran verkkosivuilla.Ottelun yksi käännekohdista nähtiin avausjakson loppupuolella, kun Klubin Santeri Hostikka otti kaksi keltaista korttia. Korkeakunnas ei silitellyt pelaajansa päätä.– Ensimmäisen puoliajan lopulla anteeksiantamaton tapahtuma [ulosajo], mikä tietenkin vaikeutti tehtäväämme huomattavasti. Puoliajalla teimme uuden suunnitelman, ja pojat noudattivat sitäkin erittäin hyvin. Voi olla, että katson hieman sinivalkoisin silmin, mutta mielestäni olimme toisellakin puoliajalla parempi joukkue. LUE MYÖS: Nimet esiin – Argentiinan maajoukkuetähdet pettämiskohun keskellä (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp HJK Santeri Hostikka Toni Korkeakunnas Veikkausliiga Tuoreimmat Uutiset F1:ssä kuiskitaan nyt melkoisesta siirtopommista – kaksi tähtikuskia osaksi vaihtokauppaa Esapekka Lapin maailma romahti – ”Sattuu ihan vitusti” Suomen paras ampumahiihtäjä ulos A-maajoukkueesta – veti johtopäätöksensä Urheilucast: ”Megasupertähti” siirtymässä ensi kaudeksi jääkiekon SM-liigaan Mari Ederin elämä meni kertaheitolla uusiksi – ”Olen kusessa” Kimi Räikkönen hyppäsi uuden F1-auton rattiin – Ferrarilla tippui hetkessä leuka lattiaan Jari-Matti Latvala teki tylyn tempun Toyota-kuskille – nöyrä pyyntö kaikui kuuroille korville Venäjän hiihtotähti lähti vetämään maasta – pusutteli nyt länsimaalaisen hiihtäjän kanssa Teemu Selänteeltä raju reaktio HIFK:n toimintaan – tämä näky oli liikaa legendalle Janni Hussi vahvisti ikävän tiedon työstään rallimiesten kanssa HS: Homoseksuaalinen suomalainen kiekkotähti puhui nyt Veli-Matti Savinaisesta Kulissipaljastus: F1-pomolta hyytävä uhkaus Valtteri Bottakselle – ”Järkyttynyt” Kaisa Mäkäräinen siirtyy nyt täysin eri lajiin F1:n kuskimarkkinoilla muhii iso peliliike – Red Bull haluaa nyt tämän miehen Rallimaailmasta hurja arvio Sami Pajarista – Suomessa tätä ei ääneen ole sanottu Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen