Kuva: Urheilugaala/Sanni KurkiHuuhkajat lähti tiistaina hakemaan hyvitystä viime torstain tappiolle Walesia vastaan. Päävalmentaja Markku Kanerva valitsi Viro-ottelun avauskokoonpanoon pitkälti pelaajia, jotka olivat EM-karsintojen aikana saaneet vähemmän peliaikaa.Näin ollen vaihtopenkin puolella nähtiin joukkueen suurimmat tähdet Lukas Hradecky, Teemu Pukki ja Joel Pohjanpalo, joista kaksi jälkimmäistä tulivat lopulta tositoimiin kamppailun viimeiseksi vartiksi. Olosuhteet ottelulle olivat huonot, niin sanotun viheriön ollessa liki katastrofaalisessa kunnossa. Tästä kärsi enemmän joukkueista taitavampi ryhmä Suomi.Huuhkajat näytti kaikesta huolimatta liitelevän helppoon voittoon. Ensin Fredrik Jensen laukoi Viron maalivahdin torjuman rankkarinsa paluupallon verkon perukoille. Jensen oli myös avainroolissa, kun virolaiset sähelsivät hänen ylärimavetonsa maaliin saakka. Tuo osuma merkittiin Viron pelaajan omaksi maaliksi.Kahden maalin taukojohto näytti turvalliselta, mutta vierailijoiden 62. peliminuutilla tekemä kavennusosuma toi kamppailuun ylimääräistä jännitystä. 2-1 mentiin loppujen lopuksi päätösvihellykseen saakka. Voitto! Tänään Suomi on Viroa maalin verran parempi. Maalit merkitään Fredrik Jensenille ja omaksi maaliksi. 🇫🇮🇪🇪Seuraavan kerran Huuhkajat pelaa kesäkuussa – vierasotteluissa vastassa silloin Skotlanti ja Portugali. Nähdään silloin! #Huuhkajat #FINEST pic.twitter.com/jx5o7Wv0eP— Huuhkajat (@Huuhkajat) March 26, 2024 LUE MYÖS: Nooralotta Neziri juonii nyt kunnon uutispommia (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Fredrik Jensen Huuhkajat Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen