Kuva: All Over PressVeikkausliigan Tampereen Ilves on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen puolustaja Sauli Väisäsen kanssa.Yli 20 A-maaottelun toppari on pelannut viime vuodet Italian Serie B:ssä. Hänet on sen lisäksi nähty Ruotsin Allsvenskanissa, Italian Serie A:ssa ja Tanskan Superligassa. Väisänen kuului viime keväänä päättyneellä kaudella 2023–2024 Tanskan pääsarjaseura Odense Boldklubin sopimuspelaajiin, mutta vietti toisen puoliskon kaudesta lainalla Italian toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Ascolissa.Väisänen pelasi ennen maailmalle lähtöään Suomessa Hongassa ja lainalla HIFK:ssa.– Perheeni kanssa aloimme miettiä, että olisiko aika palata pikkuhiljaa kotimaahan. Ilves aika nopeasti osoitti kiinnostuksensa, joka oli molemminpuolista. Keskusteltuani urheilutoimenjohtaja Miika Takkulan kanssa vakuutuin prosessista ja projektista, mikä Ilveksessä on käynnissä. Sitten juttelin vaimoni kanssa, ja oli aika nopeasti sellainen olo, että Ilves on meidän paikkamme jatkaa Suomessa.– Ihanaa, että pääsimme yhteisymmärrykseen ennen uutta vuotta, niin pääsemme juhlimaan uusi sopimus taskussa, Sauli Väisänen kommentoi seuran tiedotteessa.Takkula kehui myös Väisästä. Hän piti kiinnitystä tärkeänä.– Hienoa, että saamme kansainvälisillä kentillä jo pitkään tasonsa osoittaneen kokeneen huippuammattilaisen Ilvekseen tavoittelemaan menestystä yhdessä. Pelaajaprofiililtaan Sauli on hyvän pelikäsityksen omaava ja monipuolisesti peliä avaava keskuspuolustaja, joka on myös vahva puolustussuuntaan. Laadukkaan peruspelaamisen lisäksi Sauli tuo valtavan määrän kokemuspääomaa kansainvälisiltä kentiltä ja lisää johtajuutta arkeen. Tämä on kaiken kaikkiaan merkittävä pelaajasopimus Ilvekselle ja antaa parhaan mahdollisen lähtölaukauksen tulevaan kauteen, kommentoi Takkula tiedotteessa.LUE MYÖS: Onko tässä Portugalin suurin ongelma? – brassilegenda kertoo, mikä estää MM-kullan (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ilves Sauli Väisänen Veikkausliiga Tuoreimmat Uutiset Paljastus: Mercedes-pomo lähestyi Valtteri Bottasta – teki melkoisen tarjouksen Kiinan GP:n jälkeen Arvio: Sebastian Aho jättää Carolina Hurricanesin ”60 prosentin todennäköisyydellä” Krista Pärmäkoski biletti Levillä – viihtyi tämän hiihtäjän seurassa Suomalaisille tuttu ampumahiihtonainen on raskaana – ”Muuttaa maailmani lopullisesti” NHL-asiantuntijat toistelivat kuin papukaijat käsittämätöntä väitettä Mikko Rantasesta – fanien kuppi nurin Rallilegenda Sebastien Loeb paljasti valehdelleensa kaikille onnettomuudestaan Suvi Minkkinen tyrmäsi Ylen toimittajan vihjailut suorassa lähetyksessä Suomen ampumahiihtonainen romahti maailmancupissa – maalissa alkoivat syytökset Teemu Selänteeltä shokkitieto – tähän suomalainen NHL-megakauppa kariutui Nyt kävi huonosti: Lotta Haralan harjoitukset saivat ikävän käänteen VV: Sami Jauhojärveltä brutaali arvio Iivo Niskasen tulevaisuudesta Kohuhiihtäjä Vilma Nissinen astui nyt esiin – teki karun paljastuksen kaiken tämän jälkeen UC: Saku Koivun käytös Ylen toimittajaa kohtaan pöyristyttää Lähde: Mercedes-pomo Toto Wolff tehnyt merkittävän ratkaisun Max Verstappenin suhteen Kaisa Mäkäräinen lopetti tämän keskustelun alkuunsa Ylen selostamossa Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen