Kuva: Jyri Sulander / SPLJoel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen edustama Venezia sai kovan kolhun nousuhaaveilleen keskiviikkona. Suora nousu oli vielä täysin mahdollinen, mutta Venezia kärsi vierastappion Catanazaron kotikentällä. Isäntäjoukkue voitti 3-2 ja vahvisti asemiaan nousukarsintajoukkueena.Käytännössä Venezia on jo varmistanut myös paikkansa nousukarsinnoissa, mutta suorat nousuhaaveet saivat nyt kovan kolauksen. Venezia on neljä pistettä Comon perässä, kun otteluja on pelaamatta vielä kaksi. Mahdotonta Comon ohittaminen ei ole, mutta se vaatii ilman muuta Venezialta kahta voittoa ja Comon lipsahtamista. Tasapisteissä Venezia olisi vahvoilla keskinäisten ottelujen vuoksi, kuten Pohjanpalo muistutti SporttiUutisten erikoishaastattelussa viime viikolla. Ottelu keskeytettiin rankkasateen vuoksi ja kenties tämä sekoitti Pohjanpalon ja kumppanien pasmat. Isäntäjoukkue meni heti ottelun alussa 1-0 johtoon, mutta Venezian Jay Idzes tasoitti. Catanazaro meni toisen kerran johtoon, mutta Idzes iski uudelleen. Lopulta voittomaali tuli rangaistuspotkusta, kun ottelua oli pelattu jo kuusi minuuttia lisäaikaa.Tämä lisäaikarankkari saattoi maksaa Venezialle suoran nousun. Joel Pohjanpalo näki tapahtuman vaihtopenkiltä, sillä hän tuli 80. minuutilla vaihtoon. Jesse Joronen pelasi koko ottelun.FULL TIME | #CatanzaroVenezia 3-25’ Pontisso 14’ Idzes 55’ Idzes 59’ Iemmello 95’ Iemmello57’ 🟥 Šverko#ArancioNeroVerde🟠⚫️🟢 pic.twitter.com/nuEjubW0Gr— Venezia FC (@VeneziaFC_IT) May 1, 2024LUE MYÖS: Valmentaja syytti Arsenalia likaisesta pelistä – lähetti heti viestin Artetalle (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jesse Joronen Joel Pohjanpalo Venezia FC Tuoreimmat Uutiset Kaisa Mäkäräinen jätti jäähyväiset Ylellä – varoitteli lopuksi täydellä katastrofilla Yle: Aino-Kaisa Saarinen ei voinut käsittää Suomen hiihtotähden romahdusta – löi pöydälle ikävän vaihtoehdon Minja Korhosen kilpasiskon kyynelille ei ollut tulla loppua – julki lohduton tieto HIFK:n ex-pelaajalta raskaita syytöksiä seuran toiminnasta Yllätyskäänne: Tyson Furylle leivotaan kunnon megaottelua Valtteri Bottaksen ja Sergio Perezin tiukkasanainen keskustelu päätyi vahingossa julkisuuteen Suvi Minkkiselle hävinneeltä naiselta katkera puheenvuoro Juha Kankkuselta poikkeuksellisen rajua tekstiä – tämä oli liikaa rallilegendalle: ”Katastrofi” Suomen ampumahiihtovalmennukselta tyly temppu Sonja Leinamolle Minja Korhonen paljasti Ylelle – hymyn takaa löytyi ikävä totuus Kaisa Mäkäräinen ei ollut uskoa silmiään – pöyristyi ampumahiihtotähden touhusta Esapekka Lapin ex-kartturi kuunteli Enni Mälkösen touhua – tuomio oli selvä SK: Immu Ilménin vastustaja epäilee kunnon vedätystä – ”En luota vanhaan rikolliseen ikinä” Aitiossa skandaalinkäryinen syytös Jarmo Kekäläisestä – tuhosiko tämä ratkaisu Patrik Laineen NHL-uran? Asiantuntija katsoi Tuukka Taposen ajamista – musertava johtopäätös Suomen formulatoivosta Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen