Englannin Valioliigan mestaruudesta on muodostunut kahden kauppa. Kolmannen korvapuusti meni Liverpoolille, joka tämän viikon aikana onnistui pudottamaan itsensä mestaruuskisasta. Ensin tuli turpiin Evertonilta viikolla, sitten joukkue jäi tasapeliin West Hamin kanssa. Kun kilpailijat, Arsenal ja City, hoitelivat omat leiviskänsä, Liverpoolin tehtävä on mahdoton. Jürgen Kloppille jää viimeisissä hitaissa seinäruusun rooli. Hopeat menevät muualle.Liverpool on jo viisi pistettä Arsenalin perässä. City on vain neljä pistettä edellä, mutta yhden ottelun vähemmän pelanneena kuin City. Tilanne varmistui sunnuntaina, kun kilpailijat hoitivat hommansa: kolme pistettä mestaruuskandidaattien tileille.Arsenal kohtasi Tottenhamin odotetussa ja mielenkiintoisessa ottelussa. Vaikutti, että homma on täysin selvä, kun Arsenal meni jo 3-0 johtoon. Mutta sitten Spurs kaivoi jostain luonnetta esiin ja tuli viitisen minuuttia ennen loppua maalin päähän. Eikä tasoituskaan ollut kaukana, mutta Arsenal kesti ja otti Valioliigan johtopaikan.Manchester City teki tarvittavan vieraskentällä Nottinghamia vastaan. Joukkue haki pisteet lukemin 2-0 turhia stressaamatta. Joukkueen valmennusjohdolle varmasti mukavin uutinen oli se, että Erling Haaland palasi maalintekijätilastoon. Haaland, kritiikistä huolimatta, johtaa Valioliigan maalintekijätilastoa tehtyään täyden ventin: 21 maalia.Kärkijoukkueet ovat seuraavan kerran tulessa ensi viikonloppuna. Arsenal kohtaa lauantaina kotonaan Bournemouthin ja City niin ikään kotoaan Wolverhamptonin. Liverpool yrittää vielä jonkinlaista ihmenousua sunnuntain kotiottelussa Tottenhamia vastaan.This duo 🤝😮💨 pic.twitter.com/oEB58VYYSF — Manchester City (@ManCity) April 28, 2024 Jaa Facebook Twitter Whatsapp Valioliiga Tuoreimmat Uutiset HIFK:n valmentajan temppu oli liikaa tähtipelaajalle – ”Olet sinä mulkku äijä” Krista Pärmäkoskelta hyvin henkilökohtainen paljastus – tällaista miestä hän etsii Takki kääntyi: Dallasissa käynnistyi ikävä keskustelu Mikko Rantasesta Lotta Harala pisti hynttyyt yhteen juoksijan kanssa – julkinen esiintyminen Toyota-pomolta tuli tuomio: Sami Pajari on poissa pelistä ensi kaudella Suomen A-maajoukkuehiihtäjä ja ampumahiihtäjä löysivät toisensa – hempeät kuvat julki Erotuomari myönsi tunaroineensa Tapparan ratkaisumaalissa – ”Meni paskat housuun” Krista Tervo täräytti mahtikaaren – SE-naiselta loistava paljastus Enni Mälkönen rikkoi hiljaisuuden – rallinainen pyysi nyt anteeksi käytöstään Suomalaisjuoksija täräytti maailmanennätyksen – ylivoima oli mykistävää IS: Kalle Rovanperä tehnyt ratkaisunsa – Toyota voi hänet unohtaa Ville Nousiainen avautui hiihtäjävaimonsa kuolemasta – viimeinen toive ei ole unohtunut MTV:llä paljastettiin: Esapekka Lappi veti johtopäätöksensä Hyundain toiminnasta Yle: Ilona Mononen rakastui toiseen juoksijaan Huhumylly kuumenee: Palaako Patrik Laine yllättäen ex-seuraansa? Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen