Kuva: All Over PressManchester United ei ole tehnyt viime vuosina hankintoja kovin hyvällä onnistumisprosentilla. Nyt seura voi hankkia melkoisen vonkaleen kesän siirtoikkunassa.Fichajes-sivusto kertoo, että United on lyönyt pöytään 70 miljoonan euron tarjouksen Raphinhasta. Brassipelaaja viihtyy hyökkäyksessä molemmilla laidoilla ja kärjen takana. Raphinha pelaa huikeaa kautta. Barca harkitsee kuitenkin hänen myymistään taloudellisten syiden vuoksi.28-vuotias Raphinha on pelannut ennenkin Englannissa. Hän lähti Leedsistä Barcelonaan vuonna 2022.Raphinha pelaa hieman piilossa otsikoilta huikeaa kautta. Hän on tehnyt La Ligassa 27 ottelussa 13 maalia ja antanut 10 maalisyöttöä. Jälki on ollut hurjaa myös Mestarien liigassa, jossa hän on tehnyt 10 ottelussa ”tehot” 11+5.LUE MYÖS: Media hautasi supertähden elävältä – mutta syy ei ollut se, mitä kerrottiin (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Barcelona Manchester United Raphinha Tuoreimmat Uutiset Anne Kyllöselle sai vallan surkean tiedon – tunteet purkautuivat Suomalaiselta keihäsnaiselta rivoa toimintaa – ”mussukka” sai melkoisen viestin Maajoukkuekaveri löi Ylellä pöydälle ikävän tosiasian Kerttu Niskaseen liittyen ”Pelaajajulkistus” – Mikael Granlundista saatiin uutta tietoa Karjalainen: Lotta Harala ravaa nyt tämän miehen luokse – näin kaksikko tutustui Rallitähti rakastui kartanlukijaan – hempeä kuva julki Aitio: Suomalaisissa kiekkopiireissä leviää nyt iso huhu Raimo Helmisen tulevaisuudesta Nyt se on julkista tietoa – IS: Suvi Minkkinen teki ison ratkaisun Ulos maajoukkueesta – IL: Suomen hiihtonaisille lausuttiin tyly viesti Henri Haapamäki antoi tuomionsa Ylellä – johtopäätös Suomen rallitähdestä tehty Alisa Vainio ällistyttää maailmalla, kamerat tallensivat sananvaihdon kilpasiskon kanssa PP: Kärpät sai vihdoin haluamansa pelaajan – taustalla vuosien jahti UC: Takana vuosien viestittely – suomalainen NHL-mies ja yleisurheilutähti löysivät vihdoin toisensa Robert Helenius ui syvissä vesissä – pysäyttävä paljastus Sami Pajarin Toyota-ralliauton ratista löytyy nappi, jota hän ei ole koskaan painanut Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen