Kuva: All Over PressLiverpool on riehunut kesän siirtomarkkinoilla hurjalla voimalla. Seura on jo hankkinut esimerkiksi Hugo Ekitiken ja Florian Wirtzin.Viime viikot on huhuiltu, että Liverpool on vahvasti Newcastlen Alexander Isakin perässä. Ruotsalainen on ilmoittanut haluavansa lähteä Harakoista. Sveitsin Sky Sports on nyt kertonut ilouutisia Liverpoolin faneille. Sen mukaan Isak ja Liverpool ovat päässeet sopuun siirron henkilökohtaisista ehdoista. Kyse on viiden vuoden sopimuksesta.Isak on siis tehnyt valintansa. Hän haluaa jatkaa uraansa Liverpoolissa eikä ole kiinnostunut siirtymään esimerkiksi Saudi-Arabiaan.Nyt Liverpoolin on vielä väännettävä kasaan diili Newcastlen kanssa. Seura vaatii pelaajasta 150 miljoonaa puntaa, mutta Liverpool uskoo, että Isak irtoaa neuvottelujen jälkeen noin 120 miljoonalla.LUE MYÖS: Media hautasi supertähden elävältä – mutta syy ei ollut se, mitä kerrottiin (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Alexander Isak Liverpool Newcastle Tuoreimmat Uutiset Yllätysveto: Silja Kosonen tekee nyt uutta uraa – Saga Vanninekin ihmeissään Anne Kyllöselle sai vallan surkean tiedon – tunteet purkautuivat Suomalaiselta keihäsnaiselta rivoa toimintaa – ”mussukka” sai melkoisen viestin Maajoukkuekaveri löi Ylellä pöydälle ikävän tosiasian Kerttu Niskaseen liittyen ”Pelaajajulkistus” – Mikael Granlundista saatiin uutta tietoa Karjalainen: Lotta Harala ravaa nyt tämän miehen luokse – näin kaksikko tutustui Rallitähti rakastui kartanlukijaan – hempeä kuva julki Aitio: Suomalaisissa kiekkopiireissä leviää nyt iso huhu Raimo Helmisen tulevaisuudesta Nyt se on julkista tietoa – IS: Suvi Minkkinen teki ison ratkaisun Ulos maajoukkueesta – IL: Suomen hiihtonaisille lausuttiin tyly viesti Henri Haapamäki antoi tuomionsa Ylellä – johtopäätös Suomen rallitähdestä tehty Alisa Vainio ällistyttää maailmalla, kamerat tallensivat sananvaihdon kilpasiskon kanssa PP: Kärpät sai vihdoin haluamansa pelaajan – taustalla vuosien jahti UC: Takana vuosien viestittely – suomalainen NHL-mies ja yleisurheilutähti löysivät vihdoin toisensa Robert Helenius ui syvissä vesissä – pysäyttävä paljastus Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen