Kuva: Jyri Sulander / SPLJalkapallon Saksan cupin finalistit ratkotaan tämän viikon välierissä. Tiistain ensimmäisessä välierässä päättyi yksi tuhkimotarina, keskiviikkona toinen – varsin erilainen – saattaa saada jatkoa.Saksan 3. Ligassa pelaava Saarbrücken on kunnostautunut todellisena jättiläisten kaatajana pudottaen cupista tällä kaudella niin Bayern Münchenin, Borussia Mönchengladbachin kuin Eintracht Frankfurtinkin. Tiistain välierässä hurja lento kuitenkin katkesi, kun Kaiserslautern haki Saarbrückenistä 2-0-voiton ja eteni cupin finaaliin.Vastaansa finaalissa Kaiserslautern saa keskiviikon toisen välierän Leverkusen – Düsseldorf voittajan. Lukas Hradeckyn kipparoima Leverkusen elää omaa tuhkimotarinaansa pelattuaan koko kauden toistaiseksi tappioitta. Saksan mestaruus on jo käsien ulottuvilla ja cup-pokaaliinkaan ei ole matkaa enää siis kuin kaksi ottelua.– Finaalissa pelaaminen on hienoin asia jalkapalloilijalle. Samoin seuralle, se olisi jotain sellaista, jota ei liian usein ole tapahtunut. Haaste on kuitenkin iso, emme missään nimessä lähde odottamaan helppoa ottelua, Leverkusen-luotsi Xabi Alonso sanoo seuran verkkosivuilla.Leverkusen on välierän suuri ennakkosuosikki, sillä Düsseldorf pelaa sarjaporrasta alempana, joskin taistelee tiukasti noususta Bundesliigaan. Mikäli paikka finaalissa ”Werkselfille” aukeaa, on suosikin asema vielä selkeämpi, sillä toinen finalisti Kaiserslautern taistelee 2. Ligassa putoamista vastaan.⚫️🔴🏆 SPIELTAG 🏆⚫️🔴🆚 Fortuna Düsseldorf⌚️ 20.45 Uhr📺 ZDF & Sky 📻 #WerkselfRadio📲 #Bayer04App🔜 #B04F95 #DFBPokal #Bayer04 pic.twitter.com/aLyicIVCbU— Bayer 04 Leverkusen (@bayer04fussball) April 3, 2024 LUE MYÖS: Veikkausliigassa jättimäinen kiinnitys – näin ex-Huuhkaja mullistaa joukkueen pelaamisen (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Leverkusen Saksan Cup Tuoreimmat Uutiset Kohta se selviää – Urheilucast: Patrik Laineelle on pedattu synkkä kohtalo Montrealissa Kaisa Mäkäräisen leuka tippui lattiaan ampumahiihtäjän ”käsittämättömästä” tempusta Toinen kartanlukija reagoi jyrkästi Janni Hussin puheisiin Krista Pärmäkosken ja toisen hiihtäjän äänekäs touhu suututti muut hotellivieraat Urheilugaalassa palkitun naisen puhelin täyttyi melkoisista viesteistä – ällisteli lukemaansa Lempi leiskuu hiihtomaailmassa – nainen paljasti rakkaansa Veteraanitoimittaja ei voinut käsittää Suvi Minkkisen palkitsemista: ”Aika huvittavaa” Raimo Helmisen poikkeuksellinen käytös Urheilugaalassa hämmästytti HIFK:lle hurja paluumuuttaja? NHLWAM: Tähtihyökkääjä haluaa pelata seurassa Toyota-tähti kuuli Jari-Matti Latvalan sanoista – vastaus oli jäätävä Nyt saatiin karu päivitys Anthony Joshuan tilanteesta Suomen ampumahiihtonaiset romahtivat – kisan jälkeen levisi kuva, joka kertoo kaiken nelikon väleistä Ronnie O’Sullivan ylitti rajan – snookerin maailmanmestari ei ole antanut hänelle anteeksi Minja Korhosen tilanne – Janne Ahonen antoi tuomionsa Ylelle SM-liigaseuran pomo teki tylyn tempun – vuoti vastustajan tähtipelaajien lähdöt seurasta Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen