Manchester City on dynastia. Joukkue voitti jo neljännen perättäisen kerran Valioliigan eikä tähän ole kukaan muu pystynyt – ei edes kaupungin entinen mahtiseura ManU parhaina vuosinaan. City teki sen taas – tilanne näytti haastavalta joulun jälkeen, mutta kevät oli taas kerran ylivoimainen. Kolme joukkue kilpaili pitkään kärkipaikasta: City, Arsenal ja Liverpool. Ensin kelkasta putosi Liverpool, sitten Arsenal, mutta kuitenkin siten, että vielä viimeisellä kierroksella mestaruus oli auki.Cityn olisi voinut kuvitella olevan hermostunut pakkovoiton edessä, mutta ei. Valioliigan kauden pelaajaksi valittu Phil Foden teki kaksi maalia jo ottelun alussa ja pelin uskottiin olevan selvä. Vastustaja West Ham tuli vielä maalin päähän, mutta toisella jaksolla pelaaja – joka olisi aivan hyvin voitu myös valita vuoden pelaajaksi – Rodri, teki lopullisen ratkaisun. Ottelu päättyi 3-1 ja juhlat Manchesterissa alkoivat jälleen kerran. Arsenal hoiteli oman hommansa eli Evertonin kotonaan. Toinen sija ei kirvoittanut hymyjä pelin jälkeen, koska odottelu jatkuu. Gunners oli lähellä, mutta joukkue ei vieläkään pysty aivan yhtä suoritusvarmaan tekemiseen kuin City. Mutta ehkä jo ensi kaudella?Liverpoolin kausi oli lopulta pettymys. Europelit loppuivat etuajassa ja Valioliigan mestaruustaistelusta joukkue putosi samoihin aikoihin. Anfieldilla vietettiin kuitenkin tunteellisia hetkiä, kun monivuotinen manageri Jürgen Klopp sai ansaitsemansa jäähyväiset. Harva manageri pääsee lähtemään työtehtävästään nykypäivänä yhtä tyylillä – Klopp astui itse Anfieldin ovista ulos kauden jälkeen ilman, että mikään ulkopuolinen taho olisi häntä tähän painostanut. Kloppin aikakausi oli yksi Liverpoolin menestyksekkäimpiä, joten ei ihme, että välitön saksalainen oli noin suosittu.Patsasta odotellessa Anfieldin maastoon.Aston Villa saavutti Mestarien liigan paikan sarjan nelosena. Sen sijaan Luton, Burnley ja Sheffield United joutuivat sanomaan hyvästit ensi kauden Valioliigalle.FOUR-IN-A-ROW! 🤝 @EASPORTSFC | #FC24 pic.twitter.com/D9YEI4msx1— Manchester City (@ManCity) May 19, 2024 Jaa Facebook Twitter Whatsapp Arsenal Liverpool Manchester City Valioliiga Tuoreimmat Uutiset IS: Kalle Rovanperä tehnyt ratkaisunsa – Toyota voi hänet unohtaa Ville Nousiainen avautui hiihtäjävaimonsa kuolemasta – viimeinen toive ei ole unohtunut MTV:llä paljastettiin: Esapekka Lappi veti johtopäätöksensä Hyundain toiminnasta Yle: Ilona Mononen rakastui toiseen juoksijaan Huhumylly kuumenee: Palaako Patrik Laine yllättäen ex-seuraansa? Hehkutukselle stoppi: Suomalaiselta juoksijalta tylyä tekstiä Alisa Vainion touhusta Suomalaiselta keihäsässältä järjetöntä ylivoimaa – voitto yli 20 metrillä UC: Käsky kävi NHL:stä – Leijona-tähti välittömästi pihalle MM-kisoista Kysymys Janni Hussista mykisti selostuskopin – rallimies antoi sitten tuomionsa MTV:llä PP: Tähtipelaaja ilmoitti haluavansa pois Kärpistä – ällistyi seuran reaktiosta Täydellistä dominointia – Wilma Heltelä heräsi hurjaan uutiseen JS: Suvi Minkkisen nimi sotkettiin melkoiseen kuvioon MTV:lle paljastus: Kimi Räikkönen tykitti älyttömän ajan uudella menopelillä Urheilucast: JYP juonii todellista siirtopommia – nyt kasataan tähtisikermää Suomalainen hiihtotähti ja ampumahiihtäjä rakastuivat – nyt tuli ilouutisia Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen