Kuva: All Over PressVeikkausliigan maanantain ainoa ottelu sai hyvin paljon palstatilaa etenkin ennen Interin ja Gnistanin välistä kamppailua.Syy tähän oli selvä: dramaattisesti oman kotistadioninsa menettänyt Gnistan palasi maanantaina tositoimiin ensimmäistä kertaa stadionin tuhonneen tulipalon jälkeen. Gnistan tarjosi kuuden parhaan joukkoon hamuavalle Interille oivallisen vastuksen ja ottelu päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen 2-2. Interin maalit merkittiin Timo Stavitskille ja Thomas Lahdensuolle. Inter meni kahdesti johtoon, mutta kummallakin kerralla Gnistan tasoitti. Molemmat maalit teki komeilla laukauksilla puolustaja Saku Heiskanen, jolle osumat olivat liigauran ensimmäiset.Loppuhetkillä nähtiin draamaa, sillä Heiskasen käsivirheestä ottelun viimeisillä sekunneilla seurasi rangaistuspotku. Yksi useammasta ensimmäistä kertaa joukkueensa riveissä esiintyneistä pelaajista, jenkkimaalivahti AJ Marcucci kuitenkin torjui Jean Botuén rangaistuspotkun. Ottelu käytännössä päättyi torjuntaan ja samalla pistejakoon.Marcucci esiintyi ensimmäistä kertaa Gnistanin kokoonpanossa ja teki vahvan vaikutuksen. Tim Väyrynen oli myös ensimmäistä kertaa mukana, samoin Oliver Pettersson. Interin riveissä HJK:sta tullut Johannes Yli-Kokko pelasi ensimmäiset minuuttinsa uudessa seurassaan.Tasapeli oli hienoinen pettymys molemmille. Inter ei saanut kuin pisteellä kiinni kärkikuusikkoa ja Gnistan sai vain pisteen lisää eroa putoamisviivaan.90' Inter saa lisäajalla rangaistuspotkun, mutta debytantti AJ Marcucci torjuu! 😍😍#Veikkausliiga #OgelinOma pic.twitter.com/QdrfpV9R4y— IF Gnistan (@IFGnistan1924) July 22, 2024LUE MYÖS: Näkökulma: Veikkausliigan avauskierros säväytti – kaksi kiusallista putkea poikki (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp AJ Marcucci Gnistan Veikkausliiga Tuoreimmat Uutiset Florida Panthersin NHL-pomo puhui nyt suunsa puhtaaksi Aleksander Barkovin tapauksesta Suomen hiihtonaiset vaihtoivat vapaalle – juhlakunnossa Ylläksellä Kulissit romahtavat – Johanna Matintalolta tyly totuus Ylelle Max Verstappenille povataan musertavaa F1-uutista Tämä ottelu oli liikaa – Tyson Fury lausui hyytävät sanat tiimilleen Rakkaus kukoistaa – Suvi Minkkinenkin reagoi ilouutiseen Raimo Helminen ja radikaali ratkaisu – ”Ei tämä voi vain jatkua näin” Janni Hussi teki katastrofaalisen virheen – rallimieheltä melkoinen reaktio Mikael Granlundilta kaikessa hiljaisuudessa upea ele Suomessa Jasmi Joensuun toiminta ällistyttää hiihtopiireissä – ”Olen kuullut kautta rantain” Nyt sen voi sanoa: Kaisa Mäkäräisen elämässä valtava muutos Valtteri Bottas puhui F1-tähtien alkoholinkäytöstä – yksi erottui joukosta IL: SM-liigaseuran tähtipelaaja sai poskettoman tarjouksen kilpailijalta – ”Tuplapalkka” Suomen maajoukkuehiihtäjä lopettaa uransa – uusi laji ja ura jo tiedossa Suomen vapaaottelutähti kohtasi Habib Nurmagomedovin – veti hetkessä johtopäätöksensä Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen