Veikkausliigan avauskierroksen puhutuin ottelu pelattiin Kuopiossa. Viime sarjakauden ykkösen ja kakkosen kohtaaminen oli viihdyttävä, mutta yksipuolinen. Yksipuolinen siksi, että KuPS oli niin selkeästi parempi. Hallitsevan mestarin peli näytti sekavalta, kun KuPS:n taas hyvin valmiilta.– Tultiin hyvin peliin ja olimme valmiita tekemään sitä mitä suunniteltiin. Laitoimme koko ajan painetta HJK:lle ja aika hyvin myös hyökkäsimme ja pakotimme HJK:n enemmän reagoimaan. Pari erikoistilannetta ja hienoa maalia antoivat vielä tilaa hengittää, KuPS:n valmentaja Jani Honkavaara arvioi pelin jälkeen Veikkausliigan sivuilla.Kaksi KuPS:n maaleista syntyi kulmapotkuista. Muissakin erikoistilanteissa oli tarjolla hyvin luovia vaihtoehtoja.– Koko pre-season on menty niin, että joka viikko on harjoiteltu joku hyökkäyspään erikoistilanne ja meillä on nyt aika montaa kikkaa varastossa, Honkavaara lupaili jatkoon.HJK:n leiristä päävalmentaja Ossi Virta myönsi voiton menneen oikeaan osoitteeseen.– Puolustussuuntaan ei oltu riittävän aktiivisia. Paransimme hieman toiselle jaksolle. Saatiin jonkin verran enemmän riistoja, ja sitä kautta maalintekopaikkoja sekä pallonhallintajaksoja. Ei kuitenkaan riittävästi. Toinen jakso oli parempi, muttei missään tapauksessa hyvä. KuPS oli joka osa-alueella parempi, sillä sipuli, Virta kertoi HJK:n verkkosivuilla.HJK kohtaa kotonaan ensi torstaina FC Lahden. KuPS:n seuraava ottelu on tulevana lauantaina, kun KuPS matkustaa IFK Mariehamnin vieraaksi.KUOPION PALLOSEURA VOITTAAA!!!⭐️ Kausi käyntiin voitolla, HJK KAATUU VÄRE AREENALLA!⚽️ KuPS 3-1 HJK (1-0)#banzai #KuPS #Veikkausliiga pic.twitter.com/90E1oxwmFB— Kuopion Palloseura (@KuPS1923) April 6, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Herätys, Carolina – Sebastian Aho on dynastiansa ansainnut (LeijonaUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp HJK KuPS Veikkausliiga Tuoreimmat Uutiset Testit paljastivat karun totuuden Michael Schumacherista Takavuosien F1-legenda haastoi Max Verstappenin – sai elämänsä nöyryytyksen Tähtipelaaja jätti Carolinan – lausui nyt selvät sanat Sebastian Ahosta Rallitähti ja kartanlukija rakastuivat – hempeä yhteiskuva F1-tallin pomo lausui selvää tekstiä Valtteri Bottaksen tulevaisuudesta Nyt kävi nolosti – kamera tallensi paljonpuhuvan videon Patrik Laineesta Cristiano Ronaldon temppu joukkuekaverilleen ällistyttää – ”En olisi ikinä uskonut” Toyota-pomolta varoituksen sanoja Kalle Rovanperälle Kolme NHL-pelaajaa SM-liigaseuran mukana – ”Uus ykköskenttä” Juha Kankkunen hyväksynyt väistämättömän totuuden elämästään Luuvitosta tarjolla: Suomalainen entinen NHL-kovanaama tekee uuden aluevaltauksen F1-sarjan päivitys Valtteri Bottaksesta sai suomalaisen fanit sekaisin Lähde: Red Bull juonii shokkikaappausta – tämä mies Max Verstappenin tilalle? Aitiolle raju väite HIFK:n Olli Jokisen palkasta – ”Järjetön summa” ”Muistoa kunnioittaen” – TPS hyvästeli legendan kauniistiLue myös: Cristiano Ronaldon temppu joukkuekaverilleen ällistyttää – ”En olisi ikinä uskonut” Jalkapallo20.08.2025 - 13:52 Lasse Honkanen ”Muistoa kunnioittaen” – TPS hyvästeli legendan kauniisti Jalkapallo19.08.2025 - 13:52 Lasse Honkanen Barcelona juonii shokkikaappausta Liverpoolista – englantilaisseura olisi voimaton Jalkapallo18.08.2025 - 13:52 Lasse Honkanen