Kuva: Jyri Sulander / SPLVenezia on nyt Serie A-seura. Joukkue voitti Italian nousukarsinnoissa Cremonesen kahden ottelun yhteistuloksella 1-0. Jälkimmäinen ottelu pelattiin Venezian kotikentällä ja siihen lähdettiin tilanteesta 0-0. Venezia otti 1-0 voiton Chris Gyntjäerin ensimmäisen jakson maalilla.Maalia ei voi pitää kovin ansaittuna, sillä Cremenose painoi ja hallitsi ottelua. Jesse Joronen oli kuitenkin ohittamaton muuri Cremeneselle – ensimmäisessä ottelussa Joronen torjui 11 kertaa ja toisessa pelissä seitsemän. Torjuntojen lisäksi Joronen hallitsi ilmatilaa sekä johti puolustusta loistavasti. Joronen oli ehdottomasti Venezian tärkein pelaaja nousukarsinnoissa ja varsinkin ratkaisevissa otteluissa.Joel Pohjanpalo raatoi kapteeninnauha kädessään. Maalitilastoihin hän ei päässyt, mutta ottelun ainoassa maalissa hän oli vahvasti mukana. Loistava pystysyöttö starttasi hyökkäyksen, joka päättyi Gyntjäerin osumaan.Venezian nousujuhlat olivat valmiit. Suomalaisten panos oli ratkaiseva. Pohjanpalo voitti Serie B:n maalitilaston ja oli joukkueensa ykköspelaaja pitkän sarjakauden. Joronen puolestaan nousi massiiviseen rooliin nousukarsinnoissa. Kumpikin liittyy Huuhkajiin myöhemmin tällä viikolla.FULL TIME | #VeneziaCremonese 1-0Un sogno, una realtàA dream, A reality 24’ Gytkjaer #FinalePlayoffSerieBKT #ArancioNeroVerde🟠⚫️🟢 pic.twitter.com/ev90H4OGWd— Venezia FC (@VeneziaFC_EN) June 2, 2024 LUE MYÖS: Veikkausliigassa jättimäinen kiinnitys – näin ex-Huuhkaja mullistaa joukkueen pelaamisen (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jesse Joronen Joel Pohjanpalo Serie B Tuoreimmat Uutiset Takareisi hajalla – Johannes Kläbon otettava käyttöön varasuunnitelma Uskomatonta ylivoimaa – Antti Tuiskun suojatilta mykistävä näytös Kohta se selviää – Urheilucast: Patrik Laineelle on pedattu synkkä kohtalo Montrealissa Kaisa Mäkäräisen leuka tippui lattiaan ampumahiihtäjän ”käsittämättömästä” tempusta Toinen kartanlukija reagoi jyrkästi Janni Hussin puheisiin Krista Pärmäkosken ja toisen hiihtäjän äänekäs touhu suututti muut hotellivieraat Urheilugaalassa palkitun naisen puhelin täyttyi melkoisista viesteistä – ällisteli lukemaansa Lempi leiskuu hiihtomaailmassa – nainen paljasti rakkaansa Veteraanitoimittaja ei voinut käsittää Suvi Minkkisen palkitsemista: ”Aika huvittavaa” Raimo Helmisen poikkeuksellinen käytös Urheilugaalassa hämmästytti HIFK:lle hurja paluumuuttaja? NHLWAM: Tähtihyökkääjä haluaa pelata seurassa Toyota-tähti kuuli Jari-Matti Latvalan sanoista – vastaus oli jäätävä Nyt saatiin karu päivitys Anthony Joshuan tilanteesta Suomen ampumahiihtonaiset romahtivat – kisan jälkeen levisi kuva, joka kertoo kaiken nelikon väleistä Ronnie O’Sullivan ylitti rajan – snookerin maailmanmestari ei ole antanut hänelle anteeksi Lue myös: Real Madridilla hätäkokous – pöydällä on shokkiratkaisu Jalkapallo 03.12.2025 - 20:40 Lasse Honkanen Liverpool-legenda sai tarpeekseen – esitti rajuja väitteitä joukkueen tähtipelaajista Jalkapallo 27.11.2025 - 12:54 Lasse Honkanen Pukukopissa täysi kapina – tipahtaako Liverpoolin syliin todellinen kultakimpale? Jalkapallo 26.11.2025 - 20:51 Lasse Honkanen