Kuva: All Over PressJalkapallon Ykkösliigassa pelaava TPS vaihtaa valmentajaa. TPS ja Miika Nuutinen ovat yhteisymmärryksessä päättäneet valmentajasopimuksen purkamisesta.Ylen jalkapalloasiantuntijana myös tunnetun Nuutisen sopimus olisi kattanut vielä kaudet 2025–2026.– Miika pystyi lyhyessä ajassa kehittämään edustusjoukkueen toimintaa ja toimintakulttuuria työllään, jonka toivoimme jatkuvan myös tulevalla kaudella. Joudumme tervehdyttämään talouttamme ensi kaudeksi ja tervehdyttämisohjelmaan liittyen joudumme säästämään myös nykyisestä toimintaympäristöstä ja joukkuebudjetista.– Taloudellisten realiteettien takia emme ainakaan tässä vaiheessa vuotta pystyneet varmuudella tarjoamaan tulevalle kaudelle Miikan toivomaa toimintaympäristöä, jonka johdosta päädyimme hyvässä yhteisymmärryksessä nyt tehtyyn ratkaisuun. Vaikka tiemme tältä erää eroavat, haluamme kiittää Miikaa hänen työstään ja sitoutumisestaan, sekä toivottaa hänelle kaikkea hyvää uusiin haasteisiin, toteaa FC TPS Turku Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jouko Peräaho tiedotteessa.– Joskus jalkapallossa eteen tulee odottamattomia muutoksia. Päätös oli vaikea, mutta nykyisessä tilanteessa molempien osapuolten kannalta järkevä ratkaisu. Toivon TPS:lle kaikkea hyvää tulevaan ja kiitän samalla seuraa tästä runsaan kauden mittaisesta yhteisestä matkasta, kommentoi Nuutinen itse.LUE MYÖS: Analyysi: Mikael Granlund on luksusta mihin Dallas Starsilla ei ole jatkossa varaa (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Miika Nuutinen TPS YkkösliigaTuoreimmat Uutiset Kalle Rovanperä sai ikävän yllätyksen kesken Portugalin MM-rallin Urheilucastissa karu paljastus SM-liigaseura Ilveksen tilanteesta VM: Janni Hussi ällistyi Jari-Matti Latvalan puheista – ”Olin että herranjestas” Se oli siinä: Antti Mäkinen tiputti uutisen kesken Viaplayn MM-selostuksen NHL-legenda antoi suomalaistulokkaalle tylyn oppitunnin – ”Anna olla viimeinen kerta” Rallilegenda avasi nyt suunsa IS:ssä: Tekikö Kalle Rovanperä valtavan virheen uransa kannalta? F1:n sisäpiiristä nyt Valtteri Bottaksen kannalta nöyryyttävä väite Toni Vilander avautui VM:ssä – tiputti karua tekstiä Lewis Hamiltoniin liittyen Mikael Granlund ikävien syytösten kohteena – NHL-seura puuttui peliin Jarmo Kekäläinen lausui Viaplaylla selviä sanoja Suomen NHL-tähdestä Nyt tuli hurja heitto – saako Patrik Laine elämänsä mahdollisuuden NHL:ssä? Henri Haapamäki tiputti Ylelle karuja tosiasioita Kalle Rovanperästä Tuomas Virkkunen sai tarpeekseen – antoi täyslaidallisen Real Madridin ”aivan sairaalle” toiminnalle Leijonalegendalta brutaali tuomio Antti Pennaselle – tämä on ”ihan pas*aa” Rallimaailmassa esitetään nyt suoria kysymyksiä Kalle RovanperästäLue myös: Tuomas Virkkunen sai tarpeekseen – antoi täyslaidallisen Real Madridin ”aivan sairaalle” toiminnalle Jalkapallo15.05.2025 - 15:02 Lasse Honkanen Ylellä paljastus: Joukkuekaverit pöyristyivät Teemu Pukin tulosta – ”Se oli ihan p*ska siellä” Jalkapallo14.05.2025 - 15:02 Lasse Honkanen Liverpool-ottelun tapahtumille täyslaidallinen – ”Tämä on pöyristyttävää” Jalkapallo12.05.2025 - 15:02 Lasse Honkanen