Kuva: All Over PressSuomalainen vapaaottelija Rasmus Vauhkonen otti Ice Cage Fighting 6 -tapahtumassa ammattilaisuransa toisen voiton.Vauhkonen voitti tuomariston yksimielisellä päätöksellä Kevin Niemisen. He ottelivat höyhensarjassa.Vauhkonen on nyt tehnyt sosiaalisessa mediassa dramaattisen päivityksen. Hän kirjoitti itselleen rakkaasta ihmisestä.– Tasan kaksi vuotta sitten rakas kummitätini nukkui pois. Olin edellispäivänä otellut vyöottelun Ruotsissa kovaa vastustajaa vastaan. Lupasin saattohoidossa samalla viikolla ennen lähtöä Jennille, että tuon sen vyön takaisin. Ottelun hävisin, ja seuraavana aamuna herään soittoon, että kummitäti on nukkunut pois.– Kaksi vuotta Jenni jaksoi taistella ja oli kerran jo voittanut ton paskan. Keväällä 2023 hän sai terveet paperit siitä, että rintasyöpä on kukistettu. Kesällä kaikki kääntyi ylösalaisin, kun tuli tieto, että syöpä on levinnyt keuhkoihin. Siitä se taistelu vasta alkoi, eikä Jenni koskaan luovuttanut. Joka päivä, vaikka tilanne olisi ollut pahin mahdollinen, hän uskoi niin kirkkaasti siihen, että hän tulee tämän voittaa. Jouluaatto oli tosi synkkä meille, kun Jennin vointi meni todella huonoksi ja jouduimme viemään sairaalaan. Joulupäivänä hän sanoi äidille: ”Anteeks mä en pystyny voittamaan tätä”, jonka jälkeen hänet siirrettiin saattohoitoon.– Jennille oltiin Reemuksen kanssa kuin omia poikia, ja hän piti meistä huolta ihan samalla tavalla. Maailman paras kummitäti, joka oli myös mun katsomon kovaäänisin kannustaja. Harmi kun et päässyt näkemään, mitä kaikkea on kahdessa vuodessa tapahtunut niin elämässä kuin vapaaottelussa. Olen aloittanut ammattilaisuran ja Reemus aloittaa kohta koulunkäynnin, mutta onneksi pääset seuraamaan kaikkea tuolta ylhäältä. Sanoit ennen lähtöäsi, että minulle voi aina puhua, vaikka en vastaisi, tulen aina kuuntelemaan. Kiitos kaikesta ja lepää rauhassa, maailman rakkain kummitäti, kirjoitti Vauhkonen. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön Rasmus Vauhkonen (@vauhkonenrasmus) jakama julkaisuPäivitys tästä.LUE MYÖS: Ylellä tipahti uutispommi Janne Ahosesta (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ice Cage Fighting Rasmus Vauhkonen Tuoreimmat Uutiset HIFK:lle hurja paluumuuttaja? NHLWAM: Tähtihyökkääjä haluaa pelata seurassa Toyota-tähti kuuli Jari-Matti Latvalan sanoista – vastaus oli jäätävä Nyt saatiin karu päivitys Anthony Joshuan tilanteesta Suomen ampumahiihtonaiset romahtivat – kisan jälkeen levisi kuva, joka kertoo kaiken nelikon väleistä Ronnie O’Sullivan ylitti rajan – snookerin maailmanmestari ei ole antanut hänelle anteeksi Minja Korhosen tilanne – Janne Ahonen antoi tuomionsa Ylelle SM-liigaseuran pomo teki tylyn tempun – vuoti vastustajan tähtipelaajien lähdöt seurasta Yle: Kaisa Mäkäräisen hämmästeli ex-kilpasiskonsa touhua: ”En tiedä, mitä pitäisi ajatella” Hirmuveto: Suomen ampumahiihtoparilta mahtava suoritus – ”Perrrrrrkele” Karu tunnustus: Sonja Leinamo ei halunnut valehdella Ylen toimittajalle Kiekkomieheltä rajua vihjailua Jokereiden toiminnasta – ”Tulee omille näpeille” Suomalainen vapaaottelutähti teki selväksi – pieksisi Makwan Amirkhanin miten tahtoisi Jonne Halttunen vihjailee: Kohta jysähtää uutispommi Dorothea Wiererin kommentti ”kauneista urheilijoista” suututti – ”Niinhän kaikki sanovat” Yllätyskäänne – Urheilucast: Tappara tehnyt poskettoman sopimustarjouksen Lue myös: Nyt saatiin karu päivitys Anthony Joshuan tilanteesta Kamppailulajit 15.01.2026 - 18:45 Lasse Honkanen Suomalainen vapaaottelutähti teki selväksi – pieksisi Makwan Amirkhanin miten tahtoisi Kamppailulajit 14.01.2026 - 16:50 Lasse Honkanen Janni Hussin kanssa nyrkkeilykehään – suomalaisottelijalle posketon ehdotus Kamppailulajit 10.01.2026 - 08:45 Lasse Honkanen