Ypäjän kenttäratsastuksen Suomen mestaruuskilpailut huipentuivat sunnuntaina maastokokeeseen. Senioreiden SM-kultaa voitti sipoolainen Axel Lindberg hevosellaan Bonapartis kokonaistuloksella 40,3 virhepistettä.

Lindberg johti kisaa jo ensimmäisestä osakokeesta lähtien ja piti kärkipaikkansa kilpailun loppuun saakka.

– On tietynlainen paine, kun lähtee ensimmäiseltä sijalta ja ensimmäisenä lähtijänä. Piti vaan tehdä se oma suoritus ja luottaa että se riittää”, kertoo Axel Lindberg suorituksensa jälkeen Ratsastajainliiton tiedotteessa.

– Minä tein ensimmäisellä vedellä yhden ympyrän, kun se oli aika vaikea tehtävä heti ensimmäisenä vesiestetehtävänä, ja Bonapartis välillä vähän kyttää vettä. Minä siinä vähän varmistelin ja ajattelin, että siinä ovat ne ratkaisevat viisi tai seitsemän sekuntia, mitä minulla tuli yliaikaa. Mutta se riitti voittoon kuitenkin.

Hopeasijalle ratsasti porilainen Wilhelmiina Poikkeus vasta 8-vuotiaalla hevosellaan Lucas Stone kokonaistuloksella 42,2 virhepistettä. Myös Poikkeus piti sijastaan tiukasti kiinni jo ensimmäisestä osakokeesta lähtien.

– En ole ehkä ihan tyytyväinen tulokseen. Olin kyllä päättänyt laittaa kampoihin tuolla maastossa, mutta en pystynyt. Lucas Stonella painoi sen verran viime viikonlopun startti Strömsholmassa, kertoo Wilhelmiina Poikkeus.

– Tein kaikki suorat tiet [maastossa], mutta se ei silti riittänyt voittoon. Se on niin nuori hevonen, enkä halua painostaa sitä. Se on kyllä todella mieletön hevonen.

Pronssisijalle ratsasti kirkkonummelainen Orvokki Somervuori hevosellaan Romeo M kokonaistuloksella 72,3. Somervuoren paras osakoe oli maastokoe, mikä ratkaisi pronssisijan. Somervuoren voittama pronssi oli hänen ensimmäinen SM-mitalinsa, joten hän oli luonnollisesti tyytyväinen hevoseensa.

– Ei ollut ehkä ihan niin onnistunut kisa itselle, mutta lopputulos oli hyvä. Maastossa otin ihan rauhassa. Tiesin, että on varaa ottaa vähän aikaa, koska en ollut niin lähellä kärkisijoja, tuumaa Orvokki Somervuori suorituksensa jälkeen.