Kuva: PixabayYhdysvaltojen presidentinvaalikisassa nähtiin lauantaina järkyttäviä hetkiä, kun Republikaanipuolueen tuleva ehdokas Donald Trump joutui salamurhayrityksen kohteeksi. Nyt kaksi korkean profiilin urheiluvaikuttajaa on noussut tukemaan Trumpia.Trumpia ammuttiin kesken hänen vaalitilaisuutensa Yhdysvaltain Pennsylvanian Butlerissa. Ampuja ampui useita laukauksia väkijoukkoon tapahtuma-alueen ulkopuolelta ja tappoi yhden ja haavoitti kolmea ihmistä, mukaan lukien Trump. Trump sai osuman oikean korvansa yläosaan. Myös ampuja itse löydettiin kuolleena myöhemmin. FBI on myös saanut selvitettyä ampujan henkilöllisyyden. Kyseessä oli 20-vuotias yhdysvaltalainen Matthew Crooks. Nyt golftähti Bryson DeChambeau ja vapaaottelupromootio UFC:n puheenjohtaja Dana White ovat asettuneet Trumpin tueksi X:ssä.– Väkivalta ei ansaitse paikkaa tässä maailmassa. Rukoilemme presidentti Trumpin ja hänen perheensä puolesta. Toivon pikaista paranemista, DeChambeau kirjoitti.Trumpin ystävänä tunnettu White vuodatti runsassanaisemmin näkemyksiään.– Olen tällä hetkellä lentokoneessa, joka lentää Italiaan, ja puhelimeni on räjähtänyt tekstiviesteistä ihmisiltä, jotka kertovat minulle, että Trumpia ammuttiin.– Vatsaani sattuu todella paljon ja olen täydellisessä shokissa. En vieläkään tiedä kuinka paha se on tai onko hän kunnossa. Mutta Mick Maynard lähetti minulle juuri tämän kuvan ja rukoilen, että presidentti Trump on 100 % terve. White ylistää Trumpin kovuutta ja selviytymiskykyä.– Tämä kuva heijastaa täydellisesti TÄYSIN sitä miestä, jonka tunnen Trumpin olevan. Hän on tämän planeetan ankarin, sitkein AMERICAN BAD ASS.– Toivon, että hänet ampunut heikko pelkuri saa ansaitsemansa, enkä malta odottaa, että pääsen nousemaan lavalle hänen kanssaan torstaina ja esittelemään hänet Republikaanien kansalliskokouksessa ja kertomaan MAAILMALLE tarkalleen TUNTEMANI ystävän ja miehen luonteen!Myös Trump tunnetaan urheiluvaikuttajana. Miehen perustama Donald J. Trump Foundation -säätiö toimi vuosina 1998-2018 ja lahjoitti rahaa muun muassa urheiluun. Trump on esiintynyt myös showpainipromootio WWE:n ohjelmissa.Violence deserves no place in this world. Praying for President Trump and his family. Wishing for a speedy recovery.— Bryson DeChambeau (@b_dechambeau) July 13, 2024LUE MYÖS: Suomalainen ampumahiihtomies heitti hyvästit – vaikeni tästä asiasta Ylellä (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Bryson DeChambeau Dana White Donald Trump Tuoreimmat Uutiset Kaisa Mäkäräinen löysi uuden pestin – saman tien lähti viesti Ylelle Mika Salolta sanoi sen vihdoin suoraan – ei arvostanut tätä F1-tallikaveriaan Suomalainen NHL-tähti hämmästeli ihmeellisiä oireita – lääkärin tuomio: ”Aivoverenvuoto” Ei 10 miljoonalle – rallipiireistä melkoinen väite Esapekka Lapista Urheilucast: Jokereiden päävalmentaja juotti pelaajat kaatokänniin kesken kauden Wilma Murto povaa todellista jättihyppyä MM-kisoihin: ”490-alkuinen” Kerttu Niskanen lähti lätkimään – Suomen valmennus vaikeni syistä Oliko tässä mitään järkeä? Virpi Sarasvuo hämmästeli Jasmi Joensuun touhua Paljastus: Mercedes-pomo lähestyi Valtteri Bottasta – teki melkoisen tarjouksen Kiinan GP:n jälkeen Arvio: Sebastian Aho jättää Carolina Hurricanesin ”60 prosentin todennäköisyydellä” Krista Pärmäkoski biletti Levillä – viihtyi tämän hiihtäjän seurassa Suomalaisille tuttu ampumahiihtonainen on raskaana – ”Muuttaa maailmani lopullisesti” NHL-asiantuntijat toistelivat kuin papukaijat käsittämätöntä väitettä Mikko Rantasesta – fanien kuppi nurin Rallilegenda Sebastien Loeb paljasti valehdelleensa kaikille onnettomuudestaan Suvi Minkkinen tyrmäsi Ylen toimittajan vihjailut suorassa lähetyksessä Lue myös: Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen temppu – marssi pukukoppiin kesken ottelun Muut lajit 17.03.2026 - 11:52 Lasse Honkanen Snookerin maailmanykkönen tiputti brutaalia tekstiä Ronnie O’Sullivanista Muut lajit 25.02.2026 - 19:51 Lasse Honkanen Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Muut lajit 06.02.2026 - 14:01 Lasse Honkanen