Kuva: Jarmo KoskelaClassic pelasi lauantaina veitsi kurkulla kotiottelussaan Helsingin Nordiksella. Hallitilanteen vuoksi tosiaan tamperelainen joukkue joutui pelaamaan kotipelinsä Helsingissä, finaalivastustaja Oilersin kotiseuduilla.Tämä ei vieraissa pelannutta kotijoukkuetta haitannut. Classicin alku oli murhaava: Joukkue iski nopeasti lukemiksi 4-0 taululle ja toisen erän alussa vielä 5-0. Mutta peli ei ollut vielä ohi. Oilers heräsi joksikin aikaa ja tuli kahden maalin päähän tilanteeseen 5-3. Melkein toivoa herättäneen kolmannen kavennusmaalin jälkeen Classic iski tyynesti vastauksen ja kolmanteen erään lähdettiin lukemissa 6-3. Ottelu päättyi lopulta 9-4. Kolmannessa erässä haettiin enemmänkin asemia game seveniin eli mestaruus joudutaan hakemaan seitsemännestä ja ratkaisevasta ottelusta. Jotta tilanne olisi edelleen eriskummallinen, Oilersin kotiottelu pelataan Tampereen Hakametsän jäähallissa.Ottelun tutkaparina hääräsi Classicin Eemeli Salin ja Alpo Laitila. Salin teki tehot 3+2 ja Laitila 2+3. Oilersin tehomies oli jälleen kerran Justus Kainulainen, joka teki ottelussa kaksi maalia.Suomen mestaruus ratkeaa sunnuntaina Tampereella. Viihdettä koko rahalla!Päivän kuudennen finaalin voittaa Classic ja finaalisarja nyt tasan 3-3! Näin ollen Suomen mestaruus ratkaistaan pisimmän mahdollisen kaavan kautta, eli seiskafinaalissa huomenna Hakametsässä klo 18.00 alkaen!#FLIIGA#Salibandy #ParastaPaikanPäällä pic.twitter.com/SwTO6fycvY— F-liiga (@f_liiga) April 27, 2024 LUE MYÖS: Ylen Laura Arffman pöyristyi kohtelustaan EM-kisoissa – ”Käsittämätön juttu” (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Classic Esport Oilers F-liiga Salibandy Lue myös: Ronnie O’Sullivan aloitti kautensa – asiantuntijat vetivät rajun johtopäätöksen Muut lajit 07.08.2026 - 08:02 Lasse Honkanen Nelinkertaiselta maailmanmestarilta ikävää tekstiä Ronnie O’Sullivanin toiminnasta – ”Painajaismaista” Muut lajit 19.07.2026 - 17:56 Lasse Honkanen UC: Susijengi vaikeni – totuus Miikka Muurisen poissaololle paljastui Muut lajit 24.06.2026 - 17:55 Lasse Honkanen