F-liigan välierissä iskettiin toinen ottelu Espoon paikalliskamppailussa. Avausottelun tapaan Oilers heilutti tahtipuikkoa ja Indians jäi jalkoihin. Ottelun loppulukemat olivat tylyt 5-10, tosin näistä maaleista syntyi kaksi loppuhetkillä tyhjiin.Ottelu oli hyvin tasainen aina puoliväliin asti. Ajassa 31.43 Indians tasoitti ottelun lukemiin 4-4, alun mentyä maaleissa tasatahtiin. Sitten Oilers laittoi suuremman vaihteen silmään ja iski toisen erän lopussa sekä kolmannen alussa luvuiksi 4-8. Indians teki vielä yhden, mutta Oilers sinetöi voittonsa kahdella osumalla tyhjiin rumemmiksi kuin pelitapahtumat olivat. Oilersin tehomiehinä hääräsivät tutut nimet. Heikki Iiskola teki kaksi maalia ja syötti yhden. Tuomas Iiskola teki myös kaksi maalia, samoin Justus Kainulainen. Pistepörssin kärkinimi Aaro Astala ei tällä kertaa maalinteossa onnistunut, mutta syöttöpisteitä kertyi peräti neljä.Voitollaan Oilers meni 2-0 johtoon välieräsarjassa. Toisen välieräsarjassa Classicin ja KrP:n välillä tilanne on 1-1. Pelit jatkuvat tiistaina Classicin ja KrP:n välillä. Keskiviikkona on vuorossa espoolaisten kolmas kohtaaminen.Oilers-alivoima toimittaa! Aaro Astala tarjoilee jo illan neljännen syöttönsä ja Tuomas Iiskola taiteilee 7-4 osuman!#EsportOilers | #Salibandy | #Fliiga | #Espooliikkuu pic.twitter.com/JYwd5Vid9l — Esport Oilers (@EsportOilers) April 1, 2024 LUE MYÖS: Ylen Laura Arffman pöyristyi kohtelustaan EM-kisoissa – ”Käsittämätön juttu” (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Classic Esport Oilers F-liiga KrP Salibandy Westend Indians Lue myös: Ronnie O’Sullivan aloitti kautensa – asiantuntijat vetivät rajun johtopäätöksen Muut lajit 07.08.2026 - 08:02 Lasse Honkanen Nelinkertaiselta maailmanmestarilta ikävää tekstiä Ronnie O’Sullivanin toiminnasta – ”Painajaismaista” Muut lajit 19.07.2026 - 17:56 Lasse Honkanen UC: Susijengi vaikeni – totuus Miikka Muurisen poissaololle paljastui Muut lajit 24.06.2026 - 17:55 Lasse Honkanen