Italian ympäriajossa, Girossa, poljettiin viimeinen vuoristoetappi ja ylipäänsä toiseksi viimeinen etappi. Kun vuorille mentiin, oli nousujen valtias jälleen tuttu mies: Tadej Pogacar. Slovenialainen oli taas kerran ylivoimainen ja voitti kilpailijansa parilla minuutilla. Samalla tilille kolahti jo kuudes etappivoitto.Pogacar karkasi viimeisessä nousussa muilta ja lasketteli lopun vauhdikkaasti. Pahimmat kilpailijat jäivät lopulta majesteetille 2.07, joten kilpailun tuleva ylivoimainen voittaja sai jo aloitella palautumisen ennen kuin muut ehtivät maaliin. Kokonaiskilpailusta on jäljellä yksi etappi eikä mikään muu kuin onnettomuus voi estää Pogacarin uran ensimmäistä Giron voittoa. Eroa kilpailun kakkoseen Daniel Martineziin on 9.56 ja kolmoseen, Geraint Thomasiin, 10.24. Jopa näissä Grand Tour -kilpailussa moinen ero on iäisyys. Se kertoo myös siitä, millainen viihdyttäjä Pogacar on – hän haluaa voittaa joka etapin eikä vain suojata johtoaan tallin apuajajien suojauksessa.Tämä kaikki lupaa hyvää tulevalle Ranskan ympäriajolle. Pogacar yrittää toistaa niin sanonut ”Marco Pantanin tempun” eli voittaa samana vuonna sekä Giron että Tourin. Juuri tällä hetkellä näyttää siltä, että jonain päivänä tuota tuplaa tullaan kutsumaan ”Marco Pantanin ja Tadej Pogacarin tempuksi”.Goodnight guys, see you tomorrow 🌝📸 Zac Williams#GirodItalia | #Buonanotte | @Enit_Italia | @Italia pic.twitter.com/vwZeCx81Ef— Giro d'Italia (@giroditalia) May 25, 2024LUE MYÖS: IS: Harri Kirvesniemi ampuu kovilla – nämä kaksi miestä pihalle Suomen olympiajoukkueesta (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Giro Pyöräily Tadej Pogacar Tuoreimmat Uutiset Mykistävää – Wilma Murrolle kunnon shokkiuutinen Kilpasiskosiskolta selvät sanat Dorothea Wiereristä – tällainen ihminen hän on Jonne Halttunen puhui suutaan puhtaaksi Ylellä – yksi asia on harvinaisen selvä Suvi Minkkinen kohtasi uuden ongelman Italiassa Iivo Niskanen otti kantaa Perttu Hyvärisen kohtaloon – päivitys ei jätä mitään epäselväksi VM: Asiantuntijalta rajuja väitteitä Kalle Rovanperän formulatouhusta – ”Ei tarvitse olla Einstein” Jonne Virtanen pamahti paikalle HIFK:n koppiin – vaimotkin ällistyivät siitä, mitä seuraavaksi tapahtui THF: Marko Anttilalta kysyttiin Kärppien romahduksesta – ”Mörön” reaktio kertoo kaiken Kilpakumppani katsoi F1-paluun tehneen Valtteri Bottaksen ajamista – suusta pääsivät tylyt sanat Maailmanmestarille turpaan – sitten Ronnie O’Sullivan leuka tippui lattiaan snookersalilla Ylen Laura Arffmanin olympiamatkaa varjostaa synkkä asia Jan Zeleznyä uhannut Saksan keihäshirmu teki paluun – tulos vetää hiljaiseksi Kaisa Mäkäräinen puhui tästä miehestä – teki sitten IS:lle karun tunnustuksen Raimo Helmisen muodonmuutos ällistyttää – ex-pelaajalta selvät sanat Suomen rallitoivo täysin kassalla – Juha Kankkunen nosti kädet pystyyn Lue myös: Maailmanmestarille turpaan – sitten Ronnie O’Sullivan leuka tippui lattiaan snookersalilla Muut lajit 03.02.2026 - 19:51 Lasse Honkanen Tappion jälkeiset sanat paljastivat Ronnie O’Sullivanin todellisen luonteen – kilpakumppani avasi nyt suunsa Muut lajit 29.01.2026 - 12:23 Lasse Honkanen Lauri Markkasen vaimon käytös koripallo-ottelussa hämmästyttää Muut lajit 27.01.2026 - 22:23 Lasse Honkanen