Kuva: All Over Press Video: Sportivo TVSnookerin seitsenkertainen maailmanmestari Ronnie O’Sullivan palasi pöydälle maanantaina World Openin ensimmäisen kierroksen ottelussa. Ilman ongelmia mies ei selvinnyt, vaikka Adam Muir kaatui komeasti erin 5–1.O’Sullivan päätti ottelun näyttävästi. Hän voitti kaksi viimeistä erää yli 100 pisteen lyöntisarjoilla. – Tulin tänne viikkoa etuajassa harjoittelemaan itsekseni. Tiedän, etten ole pelannut paljon turnauksia, mutta olen tehnyt töitä, koska pelini on ollut todella huonossa jamassa.– Olen päättänyt, että tähän on nyt hyökättävä kunnolla. Tämä on tavallaan viimeinen yritykseni. Viimeiset kolme vuotta ovat olleet itseluottamuksen kannalta hirveitä. Yritän nyt työstää sitä ja katsoa, pystynkö palaamaan siihen, että lyöminen kulkee vapaasti, selvitti O’Sullivan BBC:n mukaan.O’Sullivan teki selväksi, että hän on on käynyt pohjilla. Hän väitti, että haaste on valtava. – Sanoin hiljattain ystävälle, että jos onnistun pääsemään tästä tilanteesta ulos, se olisi snooker-urani suurin saavutus. Jos pystyn tuntemaan pelini samanlaiseksi kuin kuusi tai seitsemän vuotta sitten, se menisi kaiken muun edelle.Sosiaalisessa mediassa herätti huomiota O’Sullivanin toiminta ottelun aikana. TNT Sports kertoi, että englantilainen marssi kesken ottelun pukukoppiin, kun hänen liivissään ollut logo häiritsi lyömistä. Kaikki fanit eivät pitäneet näkemästään ja kokivat tapahtuneen diivailuna.– Hyvä luoja mikä draamakuningatar, tilitti yksi.– Tuo häiritsee oikeasti, puolusteli eräs.Video tästä. Ronnie O’Sullivan walked out of the World Open arena shaking his head after a wardrobe malfunction, with a logo on his waistcoat sticking out and interfering with his cueing 🧐 pic.twitter.com/C8rJD8vN09— TNT Sports (@tntsports) March 16, 2026 Top form from O’Sullivan 😮💨Back-to-back centuries see him finish round 1 of the World Open strong with a 5-1 win over Ross Muir pic.twitter.com/PzCviiyUnB— TNT Sports (@tntsports) March 16, 2026 LUE MYÖS: Ylen Laura Arffman pöyristyi kohtelustaan EM-kisoissa – ”Käsittämätön juttu” (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Ronnie O’Sullivan Snooker Lue myös: Ronnie O’Sullivan aloitti kautensa – asiantuntijat vetivät rajun johtopäätöksen Muut lajit 07.08.2026 - 08:02 Lasse Honkanen Nelinkertaiselta maailmanmestarilta ikävää tekstiä Ronnie O’Sullivanin toiminnasta – ”Painajaismaista” Muut lajit 19.07.2026 - 17:56 Lasse Honkanen UC: Susijengi vaikeni – totuus Miikka Muurisen poissaololle paljastui Muut lajit 24.06.2026 - 17:55 Lasse Honkanen