NBA:n pudotuspeleissä oli ohjelmassa kaksi ottelua viime yön aikana. Runkosarjan ykkönen, Boston, kompastui kotonaan Miamin käsittelyssä. Miami oli yhä ilman suurinta tähteään Jimmy Butleria, mutta tulivoimaa löytyi muualta: tällä kertaa kolmosen viivan takaa. Miami teki oman seurahistoriansa ennätyksen heittämällä peräti 23 kolmosta sisään. Bam Adebayo heitti seitsemän onnistunutta kolmosta, Tyler Herro kuusi. Herro oli Miamin paras pistemies tekemällä 24 pistettä. Voitto irtosi lukemin 111-101.Bostonin tehot olivat tutuissa käsissä. Jaylon Brown teki 33 pistettä ja Jayson Tatum 28. Tällä kertaa edes noin kovat luvut eivät riittäneet, kun Miamin heittokoneet olivat vireessä. Samalla Miami riisti kotiedun Bostonilta ja etelään matkataan otteluvoitoin 1-1.Yön toisessa ottelussa New Orleans sai kyytiä Oklahomalta. New Orleansin ykköspelaaja Zion Williamson on yhä sivussa ja tämä näkyy. Oklahoman laaja materiaali jyräsi ja loppuluvut olivat selvät 124-92. Oklahoman ykkönen oli tuttu mies, Shai Gilgeous-Alexander, joka teki 33 pistettä.Kolmanteen otteluun lähdetään Oklahoman 2-0 johdossa. On selvää, että jos New Orleans ei saa Williamsonia takaisin, matka pudotuspeleissä loppuu lyhyeen.#HEATWin Final (Game 2) – Miami 111, Boston 101🔥 Herro: 24pts, 14ast, 5reb, 6 3PM🔥 Adebayo: 21pts, 10reb🔥 Martin: 21pts, 5 3PM🔥 Jaquez Jr.: 14pts, 3 3PM🔥 Jović: 11pts, 9reb, 6ast, 3stl, 3 3PM pic.twitter.com/xXcTmtX8UF— Miami HEAT (@MiamiHEAT) April 25, 2024LUE MYÖS: Yksi on poissa pelistä – Suvi Minkkisen kilpasiskolta ikävä ilmoitus (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Koripallo NBA Tuoreimmat Uutiset Ylen temppu oli liikaa – Kalle Palander sai tarpeekseen: ”V*ttu jes! Minja Korhonen ällistyi siitä, mitä intohimoinen fani teki hänelle Asiantuntijalta selvä tuomio Mikael Granlundista – toisteli yhtä paljonpuhuvaa sanaa HS: Enni Mälkönen avautui suhteestaan rallitähteen – vanhat haavat revittiin auki Ystävä teki ikävän tempun Valtteri Bottakselle – F1-tähti oli tarttua kirveeseen Paljastus Wilma Murron ja yleisurheilumiehen suhteesta – jäätävät sanat julki NHL-asiantuntija: ”Totuus” Mikko Rantasesta paljastui täydeksi valheeksi – löi pöytään kunnon todisteet Ikävä olympiakohtalo – Suomen ampumahiihtonainen jäämässä ulos kisoista Henri Haapamäki katsoi Suomen rallitähden touhua – teki sitten Ylellä melkoisen tuomion Ladulta lohduton päivitys – Sonja Leinamo riensi paikalle Tomek Valtosen mitta täyttyi – rajua tekstiä Jokereista Red Bullilta kengitty Christian Horner astui esiin – nämä sanat eivät jätä mitään epäselväksi Veera Selänne yllätti tämän miehen kanssa – Teemu-isä ei voinut uskoa tyttärensä temppua Valtteri Bottas sai ”iloisia” uutisia – ne vetävät sitten hiljaiseksi Tuima Janne Ahonen lausui vain yhden sanan – kaikki olivat haljeta naurusta Lue myös: Tappion jälkeiset sanat paljastivat Ronnie O’Sullivanin todellisen luonteen – kilpakumppani avasi nyt suunsa Muut lajit 29.01.2026 - 12:23 Lasse Honkanen Lauri Markkasen vaimon käytös koripallo-ottelussa hämmästyttää Muut lajit 27.01.2026 - 22:23 Lasse Honkanen Ronnie O’Sullivan ylitti rajan – snookerin maailmanmestari ei ole antanut hänelle anteeksi Muut lajit 15.01.2026 - 14:50 Lasse Honkanen