Oklahoma kärsi ensimmäisen tappionsa tämän kevään NBA:n pudotuspeleissä. Dallas – ja erityisesti sen supertähti Luka Doncic – olivat täysin uudella tasolla verrattuna avausotteluun. Doncic puolustettiin avauspelissä kuolevaiseksi, nyt hän heilutti tahtipuikkoa ja johdatteli joukkueensa arvokkaaseen vierasvoittoon.Dallas voitti ottelun 119-110. Doncic teki 29 pistettä, otti kymmenen levypalloa ja antoi yhdeksän korisyöttöä. Vielä tilastojakin isompi asia oli se, että Doncic teki muusta joukkueesta paremman pelaamalla tähtistatuksensa arvoisesti. PJ Washington teki Dallasille saman pistemäärän kuin Doncic ja Kyrie Irving kunnostautui pelin rakentelussa. Ottelun korkein pistemäärä kirjattiin Shai Gilgeous-Alexanderille, joka pussitti 32 pistettä ja otti 12 levypalloa. Tasaisen erinomaisesti pelaava SGA ei kuitenkaan tällä kertaa pystynyt auttamaan joukkuettaan voittoon vaan Dallas tasoitti ottelusarjan lukemiin 1-1Toisessa puolivälieräsarjassa Boston hävisi kotonaan Clevelandille 94-118. Bostonin jokainen kotitappion on jonkinlainen uutinen – nyt Cleveland pystyi urotekoon Donovan Mitchellin johdolla. Mitchell tykitti 29 pistettä ja sai hyvin tukea Evan Mobleylta, joka teki 21 pistettä ja otti kymmenen levypalloa. Bostonin pisteykköset olivat tutusti Jayson Tatum, 25 pistettä, sekä Jaylen Brown, 19 pistettä.Ottelusarja siirtyy nyt Clevelandiin lukemissa 1-1.Right on target 🎯 Tonight’s @kroger Assist of the Game. #OneForDallas #MFFL pic.twitter.com/tuF9KoM5Ru— Dallas Mavericks (@dallasmavs) May 10, 2024LUE MYÖS: Tämä olisi täysi katastrofi – Krista Pärmäkoski sanoi sen ääneen Ylelle (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Boston Celtics Cleveland Cavaliers Dallas Mavericks Koripallo NBA Oklahoma City Thunder Tuoreimmat Uutiset IL: Jasmi Joensuu lausui kulisseissa selvät sanat Suomen valmentajille – pois lähtöviivalta Ulos selostustöistä olympialaisissa – Sami Jauhojärvi kertoi nyt suunnitelmansa Frida Karlsson ei voi käsittää, mitä mieshiihtäjä sanoi hänelle Tästä ei hiiskuttu: Valtteri Bottas pelasti Cadillacin nöyryytykseltä F1-testeissä Urheilucastissa villi olympiapaljastus – Leijonapelaajan isä oli ladata turpaan Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Kerttu Niskaselta selvät sanat IS:lle – tästä hän ei halunnut puhua Kalle Rovanperän leiristä tylyä vihjailua Oliver Solbergista HIFK-legenda pöyristyi seuralta saamastaan tarjouksesta – ”Kusetettu olo” Ampumahiihtotähti on varma: Suvi Minkkinen teki valtavan virheen ennen olympialaisia UC: Suomalainen NHL-tähti juotettiin känniin – seuraavan päivän ottelusta tuli melkoinen Raju väite Makwan Amirkhanin toiminnasta – Ice Cage -pomo Max Hynninen voimaton? Jari-Matti Latvalan sanat IS:lle tekivät selväksi – Janni Hussista ei mestaria leivota Aitiossa ällistyttää HIFK:n lähes puolen miljoonan euron kiinnitys Ampumahiihtäjä pihalle olympialaisista – suomalaisvalmentaja vaikeni Ylellä Lue myös: Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Muut lajit 06.02.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Suomalainen urheilulegenda on kuollut – ”Lepää rauhassa, rakas Leksa” Muut lajit 05.02.2026 - 08:38 Lasse Honkanen Maailmanmestarille turpaan – sitten Ronnie O’Sullivan leuka tippui lattiaan snookersalilla Muut lajit 03.02.2026 - 19:51 Lasse Honkanen