NBA:n puolivälierät jatkuivat maanantain ja tiistain välisenä yönä. New York Knicks aloitti oman sarjansa Indiana vastaan kotona. Ottelu päättyi New Yorkille 121-117 eikä ottelun suurimmasta sankarista ollut epäselvyyttä.New Yorkin Jalen Brunson hurjasteli jälleen 43 pistettä ja nousi neljäntenä pelaajana NBA:n pudotuspelihistoriassa pelaajaksi, joka on tehnyt vähintään 40 pistettä neljässä perättäisessä ottelussa. Aiemmin samaan ovat pystyneet Jerry West (kuuden putki), Bernard King ja Michael Jordan. Pisteistä 21 syntyi ottelun viimeisellä neljänneksellä, jolloin New York meni lopullisesti Indianan ohi ja Brunson saavutti rajapyykin. Indianan puolelta Myles Turner oli joukkueen tehokkain tehtyään 23 pistettä.Toisessa puolivälierässä Minnesota kävi jo toisella ryöstöretkellä Denverissä. Hallitseva mestari hävisi sarjan avanneet kaksi ottelua kotonaan ja tilanne alkaa olla todella tukala Nuggetsille. Minnesota lentää lujaa tähtiensä johdolla, Denver elää ja kuolee Nikola Jokicin päivän vireen mukaan. Jokic puolustettiin hyvin ja hän jäi itselleen vaatimattomaan pistemäärään 16. Minnesotan Anthony Edwards ja Karl-Anthony Towns tekivät molemmat 27 pistettä – Towns nappasi myös 12 levypalloa ja korvasi näin hienosti poissa olleen levypallohirmu Rudy Gobertin, joka oli poissa onnellisen perhetapahtuman vuoksi.Minnesota johtaa sarjaa nyt 2-0 ja seuraavat kaksi ottelua pelataan Timberwolvesin kotiareenalla. Denver on pahasti veitsi kurkulla ja jotain täytyy pian keksiä – muuten Minnesota menee menojaan.🧡💙 https://t.co/bzruZ9HR1D— NEW YORK KNICKS (@nyknicks) May 7, 2024LUE MYÖS: Tämä olisi täysi katastrofi – Krista Pärmäkoski sanoi sen ääneen Ylelle (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Denver Nuggets Indiana Pacers Koripallo Minnesota Timberwolves NBA New York Knicks Tuoreimmat Uutiset Ulos selostustöistä olympialaisissa – Sami Jauhojärvi kertoi nyt suunnitelmansa Frida Karlsson ei voi käsittää, mitä mieshiihtäjä sanoi hänelle Tästä ei hiiskuttu: Valtteri Bottas pelasti Cadillacin nöyryytykseltä F1-testeissä Urheilucastissa villi olympiapaljastus – Leijonapelaajan isä oli ladata turpaan Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Kerttu Niskaselta selvät sanat IS:lle – tästä hän ei halunnut puhua Kalle Rovanperän leiristä tylyä vihjailua Oliver Solbergista HIFK-legenda pöyristyi seuralta saamastaan tarjouksesta – ”Kusetettu olo” Ampumahiihtotähti on varma: Suvi Minkkinen teki valtavan virheen ennen olympialaisia UC: Suomalainen NHL-tähti juotettiin känniin – seuraavan päivän ottelusta tuli melkoinen Raju väite Makwan Amirkhanin toiminnasta – Ice Cage -pomo Max Hynninen voimaton? Jari-Matti Latvalan sanat IS:lle tekivät selväksi – Janni Hussista ei mestaria leivota Aitiossa ällistyttää HIFK:n lähes puolen miljoonan euron kiinnitys Ampumahiihtäjä pihalle olympialaisista – suomalaisvalmentaja vaikeni Ylellä Norjassa ollaan varmoja: Avajaisiin lähteminen olisi ”idioottimainen” temppu Lue myös: Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Muut lajit 06.02.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Suomalainen urheilulegenda on kuollut – ”Lepää rauhassa, rakas Leksa” Muut lajit 05.02.2026 - 08:38 Lasse Honkanen Maailmanmestarille turpaan – sitten Ronnie O’Sullivan leuka tippui lattiaan snookersalilla Muut lajit 03.02.2026 - 19:51 Lasse Honkanen