NBA:n pudotuspeleissä Minnesota Timberwolves selvitti tiensä ensimmäisenä joukkueena toiselle kierrokselle. Minnesota kukisti Phoenixin otteluvoitoin 4-0. Minnesota oli toki suosikki ottelusarjassa, mutta lukemat olivat odotettua tylymmät. Samalla kahden supertähden kausi päättyi, sillä Kevin Durant ja Devin Booker joutuivat jättämään tämän kauden. Booker heitti neljännessä pelissä 49 pistettä ja Durant 33, mutta kaksikon tehot eivät riittäneet laajalla rintamalla onnistuneelle Minnesotalle.Minnesotan Anthony Edwards jatkoi huimaa virettään ja teki 40 pistettä. Loukkaantumisistaan pudotuspeleihin toipunut Karl-Anthony Towns tuki mainiosti lukemilla 28 pistettä ja kymmenen levypalloa. Minnesota vei neljännen ottelun lukemin 122-116.Jalen Brunson oli ottelun nimi, kun New York haki todella ison voiton Philadelphian kotikentältä. Knicks voitti ottelun 97-92 ja meni otteluparissa 3-1 johtoon. Brunson heitti ottelussa 47 pistettä ja syötti kymmenen koria. Eli miltei puolet Knicksin pisteistä tuli Brunsonin näpeistä, syötöt huomioiden pitkälle yli puolet. Philadelphian pisteykkönen oli Joel Embiid, 27 pistettä.Los Angeles Clippers antoi kylmää kyytiä ottelun ensimmäisellä puoliskolla Dallasille. Joukkue johti parhaimmillaan jopa 31 pisteen erolla, mutta Dallas tuli hiljakseen rinnalle ja hetkeksi ohikin. Lopussa Clippers oli kuitenkin tarkempi ja vei ottelun 116-111. Clippersin tehokaksikkona hääräsi James Harden ja Paul George. Kumpikin teki 33 pistettä. Dallasin Kyrie Irving loisti tekemällä 40 pistettä. Luka Doncic teki ottelussa tripla-tuplan: 29 pistettä, kymmenen levypalloa ja kymmenen syöttöä, mutta kokonaisarvosana ei ollut kiitettävä. Polvivamma näkyi puolustamisessa ja heittotarkkuuskin oli etenkin kolmosen viivan takaa hukassa. Ottelupari on nyt lukemissa 2-2.Bucks joutui omaan otteluunsa ilman Giannista, mutta myös ilman Damian Lillardia. Kahden supertähden puuttuminen luonnollisesti näkyi ja Indiana vei ottelun 126-113. Bucks taisteli Brook Lopezin, 27 pistettä, ja Khris Middletonin, 25 pistettä, johdolla, mutta Indianan heittovoima oli liikaa. Joukkue tykitti peräti 22 kolmosta ottelussa Myles Turnerin osuttua seitsemästi ja Tyrese Haliburtonin viidesti. Turnerin pistesaalis oli 29 ja Haliburtonin 24. Indiana siirtyi ottelusarjassa nyt 3-1 johtoon.oh how SWEEP it is. pic.twitter.com/hh9dRZhFOO— Minnesota Timberwolves (@Timberwolves) April 29, 2024LUE MYÖS: Yksi on poissa pelistä – Suvi Minkkisen kilpasiskolta ikävä ilmoitus (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Koripallo NBA Tuoreimmat Uutiset Minja Korhonen ällistyi siitä, mitä intohimoinen fani teki hänelle Asiantuntijalta selvä tuomio Mikael Granlundista – toisteli yhtä paljonpuhuvaa sanaa HS: Enni Mälkönen avautui suhteestaan rallitähteen – vanhat haavat revittiin auki Ystävä teki ikävän tempun Valtteri Bottakselle – F1-tähti oli tarttua kirveeseen Paljastus Wilma Murron ja yleisurheilumiehen suhteesta – jäätävät sanat julki NHL-asiantuntija: ”Totuus” Mikko Rantasesta paljastui täydeksi valheeksi – löi pöytään kunnon todisteet Ikävä olympiakohtalo – Suomen ampumahiihtonainen jäämässä ulos kisoista Henri Haapamäki katsoi Suomen rallitähden touhua – teki sitten Ylellä melkoisen tuomion Ladulta lohduton päivitys – Sonja Leinamo riensi paikalle Tomek Valtosen mitta täyttyi – rajua tekstiä Jokereista Red Bullilta kengitty Christian Horner astui esiin – nämä sanat eivät jätä mitään epäselväksi Veera Selänne yllätti tämän miehen kanssa – Teemu-isä ei voinut uskoa tyttärensä temppua Valtteri Bottas sai ”iloisia” uutisia – ne vetävät sitten hiljaiseksi Tuima Janne Ahonen lausui vain yhden sanan – kaikki olivat haljeta naurusta Kaikki hehkuttavat Erik Kulstadia – Ylen asiantuntija sanoi nyt sitten oman totuutensa Lue myös: Tappion jälkeiset sanat paljastivat Ronnie O’Sullivanin todellisen luonteen – kilpakumppani avasi nyt suunsa Muut lajit 29.01.2026 - 12:23 Lasse Honkanen Lauri Markkasen vaimon käytös koripallo-ottelussa hämmästyttää Muut lajit 27.01.2026 - 22:23 Lasse Honkanen Ronnie O’Sullivan ylitti rajan – snookerin maailmanmestari ei ole antanut hänelle anteeksi Muut lajit 15.01.2026 - 14:50 Lasse Honkanen