Kuva: UrheilugaalaNBA:n tähdistöön noussut Lauri Markkanen ei saanut vieläkään urallaan pudotuspelikokemusta. Hän on aktiivipelaajista pelannut nyt eniten otteluja ilman, että olisi pudotuspeleissä esiintynyt. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö mies olisi hyvin haluttu palanen Utah Jazzin tulevaisuudessa. Pari viime kautta Jazz on periaatteessa rakentanut uutta superjoukkuetta, jonka kulmapaloihin kuuluu Markkanen sekä sentteri Walker Kessler.Jotta Utah voisi nauttia Markkasen otteista jatkossakin, mennään myös kabinettien puolelle. Tällä hetkellä Markkasen sopimusta on jäljellä vielä yksi kausi. Noin 17 miljoonan euron palkalla hän kuuluu näyttöihinsä nähden alipalkattuihin pelaajiin. Ei siis olisi ihme, että Jazz naulaisi Markkasen tuleviksi vuosiksi joukkueeseen megasopimuksella jo loppukesällä. Jos näin tapahtuu, puhutaan jo kymmenien miljoonien sijasta sadoista miljoonista. Kuten NBA:n tähtipelaajien kohdalla on. Markkanen ei itse suoraan halunnut kommentoida YLEn taannoisessa haastattelussa, miten todennäköisenä hän uutta sopimusta lähiaikoina pitää.– En tiedä. En ole hirveästi katsonut numeroita, mikä on mahdollista. Minulla on onneksi hyvät ihmiset puolellani. Minulla on myös kova luotto organisaatioon. Varmasti on ihan hyvät keskustelut. Totta kai toivon, että asiat järjestyvät. Fokukseni on tällä hetkellä itseni kehittämisessä ja ensinnäkin täysin terveeksi pääsemisessä. Mitä sitten tapahtuu, se jää nähtäväksi, Markkanen kertoi YLEn haastattelussa.Loppukausi meni olkapäätä kuntouttaessa ja ottelumääräksi jäi 55. Jos kauden lopussa olisi ollut panosta, olisi Markkanen kenties pelannut.– Totta kai vähän huonot fiilikset, kun ei olla pudotuspeleissä. Kausi loppuu vähän aikaisin. Tuntuu kyllä, että opimme joukkueena itsestämme aika paljon ja mitä pitää tehdä, jotta päästään seuraavalle tasolle. Onhan se silti pettymys, kun kausi päättyy näin, Markkanen sanoi YLElle.Mielenkiinnolla odotellaan. Joka tapauksessa Lauri Markkasen seuraava sopimus, oli se sitten Utahin tai jonkun muun kanssa, tulee olemaan Suomen urheiluhistorian suurimpia tai todennäköisesti suurin taloudellisesti.🎶🎄here comes Markkanenhere comes Markkanenright down Raptors Way 🎶🎄 pic.twitter.com/qvIOuVBDRr— Utah Jazz (@utahjazz) December 23, 2023LUE MYÖS: Yksi on poissa pelistä – Suvi Minkkisen kilpasiskolta ikävä ilmoitus (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Koripallo Lauri Markkanen Utah Jazz Tuoreimmat Uutiset VM: Esapekka Lapin henkilökohtaisessa elämässä valtava muutos – tämä oli ”viimeinen niitti” Kalle Rovanperän lähipiiristä tehtiin ikävä paljastus IS:lle – ei hyvältä kuulosta Ylen temppu oli liikaa – Kalle Palander sai tarpeekseen: ”V*ttu jes! Minja Korhonen ällistyi siitä, mitä intohimoinen fani teki hänelle Asiantuntijalta selvä tuomio Mikael Granlundista – toisteli yhtä paljonpuhuvaa sanaa HS: Enni Mälkönen avautui suhteestaan rallitähteen – vanhat haavat revittiin auki Ystävä teki ikävän tempun Valtteri Bottakselle – F1-tähti oli tarttua kirveeseen Paljastus Wilma Murron ja yleisurheilumiehen suhteesta – jäätävät sanat julki NHL-asiantuntija: ”Totuus” Mikko Rantasesta paljastui täydeksi valheeksi – löi pöytään kunnon todisteet Ikävä olympiakohtalo – Suomen ampumahiihtonainen jäämässä ulos kisoista Henri Haapamäki katsoi Suomen rallitähden touhua – teki sitten Ylellä melkoisen tuomion Ladulta lohduton päivitys – Sonja Leinamo riensi paikalle Tomek Valtosen mitta täyttyi – rajua tekstiä Jokereista Red Bullilta kengitty Christian Horner astui esiin – nämä sanat eivät jätä mitään epäselväksi Veera Selänne yllätti tämän miehen kanssa – Teemu-isä ei voinut uskoa tyttärensä temppua Lue myös: Tappion jälkeiset sanat paljastivat Ronnie O’Sullivanin todellisen luonteen – kilpakumppani avasi nyt suunsa Muut lajit 29.01.2026 - 12:23 Lasse Honkanen Lauri Markkasen vaimon käytös koripallo-ottelussa hämmästyttää Muut lajit 27.01.2026 - 22:23 Lasse Honkanen Ronnie O’Sullivan ylitti rajan – snookerin maailmanmestari ei ole antanut hänelle anteeksi Muut lajit 15.01.2026 - 14:50 Lasse Honkanen