NBA:n puolivälierät jatkuivat kahdella ottelulla. Ehkä suurin mestarisuosikki, Boston Celtics, aloitti kotonaan vakuuttavasti. Cleveland oli vain suupala Bostonille ja sarjan ensimmäinen voitto tuli lukemin 120-95. Bostonin aseena oli tällä kertaa kolmoset. Joukkue heitti ottelussa peräti 18 kertaa onnistuneesti kolmosen viivan takaa. Tarkin kolmoslinko oli Derrick White, joka heitti seitsemän onnistunutta kolmosta. Yhteensä White teki 25 pistettä.Bostonista Jaylen Brown oli vielä tehokkaampi. Hän teki 32 pistettä. Toinen supertähti Jason Tatum teki 18 pistettä ja otti 11 levypalloa. Clevelandin paras pistemies oli tutusti Donovan Mitchell, joka teki 33 pistettä. Ottelun levypallokuningas löytyi myös Clevelandin riveistä, sillä Evan Mobley haali 13 levypalloa.Yön toisessa ottelussa Oklahoma jatkoi tappiotonta sarjaansa pudotuspeleissä. Joukkue voitti kotonaan Dallasin 117-95. Oklahoman ottelusuunnitelma onnistui mainiosti, sillä he pystyivät pitämään Dallasin supertähden, Luka Doncicin, aisoissa. Slovenialainen teki itselleen hyvin vaatimattomat 19 pistettä ja otti vain kuusi levypalloa eikä syöttöjäkään kertynyt ”kuin” yhdeksän. Kyrie Irving teki Dallasille 20 pistettä.Oklahoman ykkönen oli taas kerran Shai Gilgeous-Alexander, joka teki 29 pistettä ja otti siinä sivussa yhdeksän levypalloa. Ratkaisijoita löytyi laajalta rintamalta – avausottelussa Oklahoma oli selkeästi edellä ja johtaa nyt ottelusarjaa 1-0.GOOD NIGHT 🫡 pic.twitter.com/kVHCz4uEZ0— Boston Celtics (@celtics) May 8, 2024LUE MYÖS: Tämä olisi täysi katastrofi – Krista Pärmäkoski sanoi sen ääneen Ylelle (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Boston Celtics Cleveland Cavaliers Dallas Mavericks Koripallo NBA Oklahoma City Thunder Tuoreimmat Uutiset IL: Jasmi Joensuu lausui kulisseissa selvät sanat Suomen valmentajille – pois lähtöviivalta Ulos selostustöistä olympialaisissa – Sami Jauhojärvi kertoi nyt suunnitelmansa Frida Karlsson ei voi käsittää, mitä mieshiihtäjä sanoi hänelle Tästä ei hiiskuttu: Valtteri Bottas pelasti Cadillacin nöyryytykseltä F1-testeissä Urheilucastissa villi olympiapaljastus – Leijonapelaajan isä oli ladata turpaan Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Kerttu Niskaselta selvät sanat IS:lle – tästä hän ei halunnut puhua Kalle Rovanperän leiristä tylyä vihjailua Oliver Solbergista HIFK-legenda pöyristyi seuralta saamastaan tarjouksesta – ”Kusetettu olo” Ampumahiihtotähti on varma: Suvi Minkkinen teki valtavan virheen ennen olympialaisia UC: Suomalainen NHL-tähti juotettiin känniin – seuraavan päivän ottelusta tuli melkoinen Raju väite Makwan Amirkhanin toiminnasta – Ice Cage -pomo Max Hynninen voimaton? Jari-Matti Latvalan sanat IS:lle tekivät selväksi – Janni Hussista ei mestaria leivota Aitiossa ällistyttää HIFK:n lähes puolen miljoonan euron kiinnitys Ampumahiihtäjä pihalle olympialaisista – suomalaisvalmentaja vaikeni Ylellä Lue myös: Ronnie O’Sullivanilta huikea temppu – yksi sana pilasi sitten ilon täysin Muut lajit 06.02.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Suomalainen urheilulegenda on kuollut – ”Lepää rauhassa, rakas Leksa” Muut lajit 05.02.2026 - 08:38 Lasse Honkanen Maailmanmestarille turpaan – sitten Ronnie O’Sullivan leuka tippui lattiaan snookersalilla Muut lajit 03.02.2026 - 19:51 Lasse Honkanen