Dallas Mavericks pelaa tällä kaudella NBA:n finaaleissa. Mavericks voitti viidennessä välieräottelussa vierasparketilla Minnesotan 124-103 tähtikaksikkonsa loisteliaan esityksen jälkeen. Sekä Luka Doncic että Kyrie Irving tekivät kumpikin 36 pistettä, kun Minnesota kaatui neljännen kerran.Etenkin Doncic antoi koko rahan edestä vastinetta Minnesotalaisyleisölle. Suu kävi, hymy oli huulilla ja tiettyä provoakin nähtiin. Yleisö yritti päästä slovenialaisen ihon alle, mutta turhaan. Jo ensimmäisellä neljänneksellä Doncic laittoi Dallasin junan raiteilleen tekemällä 20 pistettä. Tauolla eroa oli 29 pistettä, joten ottelun toinen puolisko oli enemmänkin Dallasin varmistelua.Minnesota lähti välierään rankkauksella kolme, kun Dallasin ranking oli viisi. Mutta näillä tilastoilla ei ollut väliä, kun kaksi NBA:n kirkkaimpaan tähtikaartiin kuuluvat Doncic ja Irving saivat koneensa käyntiin. Minnesotalta ei löytynyt pysäyttäjiä kaksikolle.Minnesotan parhaat pistemiehet olivat Anthony Edwards ja Karl-Anthony Towns, jotka tekivät kumpikin ottelussa 28 pistettä. Muuten Wolves oli vaisu – jopa levypallohirmu Rudy Gobert jäi tällä kertaa levareissa lukemaan viisi.Dallas kohtaa finaaleissa Boston Celticsin. Celtics on suuri suosikki, mutta Doncic ja Irving näyttivät välieräsarjassa, ettei viimeksi vuonna 2011 finaaleissa pelannutta Dallasia voi laskea ulos. Kun tähtikaksikko on pelipäällä, kaikki on mahdollista.The work continues ♾️ @chime // #OneForDallas #MFFL pic.twitter.com/FnZSN9fFDD— Dallas Mavericks (@dallasmavs) May 31, 2024 LUE MYÖS: Näkökulma: Tämä joukkue juhlii Liigan mestaruutta (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Dallas Mavericks Koripallo Minnesota Timberwolves NBA Tuoreimmat Uutiset Max Verstappen kohtasi Lando Norrisin MM-taiston jälkeen – ensimmäiset sanat olivat melkoiset IS: Esapekka Lapin vaimolta selvä viesti miehelle Janni Hussi herkistyi – tämän nainen halusi sanoa Mitä Patrik Laineelle on tapahtunut? Urheilucastissa rajua vihjailua Yleltä paljastus kulisseista: Dorothea Wierer lausui tylyt sanat Sonja Leinamoon liittyen Maailmalla ällistellään Suvi Minkkistä – pöydälle rajua faktaa Urheilucast: Jokerit teki hirmutarjouksen HIFK-tähdestä – ”Ihan jäätävä sopimus” Mika Häkkinen yllätti – F1-toimittaja ei voinut käsittää, mitä suomalainen päästi suustaan Enni Mälkönen sai huippupestin – kilpasiskolta selvät sanat naisesta Kerttu Niskanen tuli maaliin – Ylen asiantuntija antoi saman tien karun tuomion Kovaa vihjailua: Paljastivatko maajoukkuekaverin sanat brutaalin totuuden Iivo Niskasesta? THF: SM-liigan rivihyökkääjälle posketon sopimustarjous Valtteri Bottas heitti hyvästejä – tämä suhde on nyt päättymässä Kova väite kulisseista: Vedättikö Jasmi Joensuu hiihtokansaa? Ei mitään epäselvää: Maailmalta selvä tuomio Esapekka Lapin MM-jatkosta Lue myös: Lauri Markkasen pomo katsoi suomalaisen touhua – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa Muut lajit 17.11.2025 - 21:01 Lasse Honkanen Vahvistus: Toyotan rallimestari otti ja lähti Muut lajit 23.10.2025 - 22:34 Lasse Honkanen Suosikkiselostaja kuoli traagisesti 52 vuoden iässä Muut lajit 10.10.2025 - 19:01 Lasse Honkanen