Kuva: All Over PressSuomen Olympiakomitean hallitus on vahvistanut huippu-urheiluyksikön tekemät olympiavalinnat Pariisin olympialaisiin. Viidennessä valinnassa joukkueeseen nimettiin neljä uutta urheilijaa.Kenttäratsastus:Veera Manninen, Pieksämäen ratsastusseura PikadoritSanna Siltakorpi, Tampereen ratsastusseuraMaantiepyöräily:Anniina Ahtosalo, Korson KaikuPorin Tarmoa edustava Lotta Henttala valittiin varaedustajaksi.Paini:Kreikkalais-roomalainen, 97 kgArvi Savolainen, Lahden AhkeraMaantiepyöräilyssä Suomella oli kaksi valintakelpoista urheilijaa, mutta käytössä vain yksi maapaikka naisten aika-ajoon ja maantieajoon.– Meillä on nyt useammassa lajissa harvinainen positiivinen tilanne, että hyviä, valintakelpoisia urheilijoita on enemmän kuin paikkoja. Nyt valittu Anniina Ahtosalo on osoittanut nousujohteista kuntoa läpi kauden ja hän on myös maantiepyöräilyn maailmanrankingissa korkeimmalle sijoittunut suomalainen. Ahtosalon lähin suomalaishaastaja on Lotta Henttala, joten hänen valintansa varaedustajaksi oli perusteltua, joukkueen johtaja Leena Paavolainen sanoo Olympiakomitean sivuilla. Paavolainen kertoo, että olympiajoukkueen valintojen suhteen ollaan tavoiteaikataulussa.– Näkymä kohti olympialaisia on tällä hetkellä positiivinen. Edelleen odotusarvo on, että meillä on noin 60 yksilöurheilijan joukkue. Lisäksi miesten koripallojoukkueella on heinäkuun alussa viimeinen karsintaturnaus, joten meillä on vielä mahdollisuus saada paikka myös joukkuepeliin. Ollaan nousujohteisessa ja positiivisessa vireessä menossa kohti Pariisia.33:nnet kesäolympialaiset kilpaillaan Ranskassa, Pariisissa 26. heinäkuuta – 11. elokuuta 2024. Suomen joukkue täydentyy seuraavan kerran kesäkuussa.LUE MYÖS: Työttömän kiekkoilijan arki on merkityksettömyyden tunnetta, tyhjiä päiviä ja pelkoa huomisesta – ”Ei saa jäädä raadoksi sängylle” (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Anniina Ahtosalo Arvi Savolainen Olympialaiset Sanna Siltakorpi Veera Manninen Tuoreimmat Uutiset F1-mies paljasti nyt totuuden Mika Häkkisestä Hehkutukselle stoppi – Montrealista brutaali tuomio Oliver Kapaselle Uusi päävalmentaja katsoi kuusi ottelua Mikael Granlundin pelaamista – nyt tuli selvä viesti Viaplayn F1-asiantuntijalta shokkiväite Lewis Hamiltonista Löytääkö Liverpool ratkaisun ongelmiinsa? Seura haluaa nyt Valioliiga-sensaation Asiantuntija sanoi ääneen ”ankaran totuuden” Kalle Rovanperästä – ”Ei häntä kiinnosta” Mervi Kallio löysi uuden pestin – näin käy F1:n kanssa Henri Haapamäki ei voinut olla hiljaa – antoi Ylellä tuomionsa Suomen rallitähdestä Vahvistus: Max Verstappen sivuun – tämä kuski hyppää miehen F1-autoon Mika Häkkinen ällistyttää toiminnallaan – ”Sinun kaltaisesi ihminen” Jari-Matti Latvala avautui vaikeuksistaan Janni Hussin kanssa Patrik Laineen Jordan-vaimolta ikävä suhdepaljastus Kalle Rovanperän bileet saivat yllättävän käänteen Takana hirmukausi: Lionel Messin tulevaisuus on selvä Teemu Selänne kuvattiin melkoisessa seurassa Lue myös: Suosikkiselostaja kuoli traagisesti 52 vuoden iässä Muut lajit 10.10.2025 - 19:01 Lasse Honkanen Sieltä se tuli: Kimi Räikkönen juhli historiallista mestaruutta Muut lajit 21.09.2025 - 21:01 Lasse Honkanen Urheilunainen vastasi myöntävästi Donald Trumpille – ”Hän on ihana mies” Muut lajit 21.09.2025 - 15:04 Lasse Honkanen