Kuva: All Over PressSuomen Olympiakomitean hallitus on vahvistanut huippu-urheiluyksikön tekemät olympiavalinnat Pariisin olympialaisiin. Viidennessä valinnassa joukkueeseen nimettiin neljä uutta urheilijaa.Kenttäratsastus:Veera Manninen, Pieksämäen ratsastusseura PikadoritSanna Siltakorpi, Tampereen ratsastusseura Maantiepyöräily:Anniina Ahtosalo, Korson KaikuPorin Tarmoa edustava Lotta Henttala valittiin varaedustajaksi.Paini:Kreikkalais-roomalainen, 97 kgArvi Savolainen, Lahden Ahkera Maantiepyöräilyssä Suomella oli kaksi valintakelpoista urheilijaa, mutta käytössä vain yksi maapaikka naisten aika-ajoon ja maantieajoon.– Meillä on nyt useammassa lajissa harvinainen positiivinen tilanne, että hyviä, valintakelpoisia urheilijoita on enemmän kuin paikkoja. Nyt valittu Anniina Ahtosalo on osoittanut nousujohteista kuntoa läpi kauden ja hän on myös maantiepyöräilyn maailmanrankingissa korkeimmalle sijoittunut suomalainen. Ahtosalon lähin suomalaishaastaja on Lotta Henttala, joten hänen valintansa varaedustajaksi oli perusteltua, joukkueen johtaja Leena Paavolainen sanoo Olympiakomitean sivuilla.Paavolainen kertoo, että olympiajoukkueen valintojen suhteen ollaan tavoiteaikataulussa.– Näkymä kohti olympialaisia on tällä hetkellä positiivinen. Edelleen odotusarvo on, että meillä on noin 60 yksilöurheilijan joukkue. Lisäksi miesten koripallojoukkueella on heinäkuun alussa viimeinen karsintaturnaus, joten meillä on vielä mahdollisuus saada paikka myös joukkuepeliin. Ollaan nousujohteisessa ja positiivisessa vireessä menossa kohti Pariisia.33:nnet kesäolympialaiset kilpaillaan Ranskassa, Pariisissa 26. heinäkuuta – 11. elokuuta 2024. Suomen joukkue täydentyy seuraavan kerran kesäkuussa. LUE MYÖS: ”Kolmen lampaan kisaturisti”, entinen SE-mies puhui suoraan Antti Sainiosta (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Anniina Ahtosalo Arvi Savolainen Olympialaiset Sanna Siltakorpi Veera Manninen Lue myös: Ronnie O’Sullivan aloitti kautensa – asiantuntijat vetivät rajun johtopäätöksen Muut lajit 07.08.2026 - 08:02 Lasse Honkanen Nelinkertaiselta maailmanmestarilta ikävää tekstiä Ronnie O’Sullivanin toiminnasta – ”Painajaismaista” Muut lajit 19.07.2026 - 17:56 Lasse Honkanen UC: Susijengi vaikeni – totuus Miikka Muurisen poissaololle paljastui Muut lajit 24.06.2026 - 17:55 Lasse Honkanen