PARIISI. Suomella ei ole edustusta Pariisin olympiakisojen telinevoimistelukilpailuissa, mutta tuomaristossa suomalaisosaamista nähdään. Merkittävän uran voimistelutuomarina tehnyt Marja Räisänen valittiin tuomariksi Pariisin kisoihin.– Ensimmäiset olympialaiset ovat minulle. 35-vuotisen uran olen tehnyt kansainvälisenä tuomarina. Kolmet universiadit ja esiolympialaiset ja 11 MM-kisat ja 18 EM-kisat, Räisänen kommentoi.Voimistelussa olympiatason tuomariksi pääsyllä on todella tiukat kriteerit. Yksikin virhe estää olympiapestin armotta.– Taustalla vaikuttavat useammat asiat. Pitää olla tuomarikortti kahdelta olympiadilta ja on pitänyt olla kahdet MM-kisat. Lisäksi vaikuttaa kerran neljässä vuodessa tehtävä tuomarikoe. Joulukuussa pitää uusia se itselläni. Siellä on neljä kategoriaa ja vain ykkös- ja kakkoskategorian tuomarit voivat tulla kutsutuiksi olympialaisiin, Räisänen taustoittaa.Räsäsen pääsy olympialaisiin onkin merkittävä saavutus. Urheilijoita pääsee olympiakisojen telinevoimisteluihin 192 mutta tuomareita vain 28.– Vaikuttavat kaikki MM-kisat ja muut kilpailut, joissa olen pisteitä laittanut, niin mun pisteitä verrataan samalla telineellä olleisiin muihin tuomareihin sekä niin sanottuihin kontrollipisteisiin, joita KOK:ssa tehdään jälkikäteen videoanalyysilla. Siitä tulee iso kokonaisuus. 28 parasta sai kutsun tulla erotuomareiksi olympialaisiin, jatkaa Räisänen.Voimistelua on vuosikymmeniä arvosteltu tuomaripainotteiseksi lajiksi. Joskus takavuosina tilanne on voinut olla lajin tuomaroinnin suhteen heikompi, mutta nykyään puolueelliset tuomarit karsiutuvat lajista armotta.– Tuomareilla ei saa olla punaista merkintää. Varoitusta mistään kisoista. Punainen merkintä tulee siitä, että jos olisin vaikka viime syksyn MM-kisoissa antanut suomalaiselle Kaia Tanskaselle pisteitä 0,35 ylempänä kuin lopullinen verrattava kontrollipiste, niin olisin saanut punaisen merkinnän, että suosin omaa voimistelijaa. Silloin on lopullisesti ulkona olympialistalta, Räisänen ilmoittaa.Räisänen tekee selväksi, että tuomarointi on hyvin tarkka prosessi, jossa kaikki dokumentoidaan.– Ymmärrän sen kritiikin, mutta mielelläni tarkentaisin, että me ei todellakaan hatusta vedetä niitä pisteitä. Me käytetään symboleja. Kärrynpyörän symboli on x-kirjain. Käsilläseisonnan symboli on huutomerkki, Näitä symboleja on yli 700. 200 on sellaisia, joita aktiivisesti käytän arvostellessa. Kun katson voimistelijan suorituksia, kirjoitan samaan aikaan paperille symboleja ja jokaisen symbolin alle mahdollisen vähennyksen.– Kun voimistelija on lopettanut sarjansa, niin sitten se on matematiikkaa. Lasken vähennykset yhteensä. Tuomarina on pystyttävä näyttämään jälkikäteen paperit ylituomarille, mihin vähennykset pohjautuvat, hän lisää.Haastattelu: Otto PalojärviLUE MYÖS: Näkökulma: NY Islanders muurasi peruskiveä – kärkitalenttia saatava lisää (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Marja Räisänen Olympialaiset TelinevoimisteluTuoreimmat Uutiset F1-legenda Mika Häkkiseltä suora totuus Lando Norrisista ja Oscar Piastrista PSG:lle Mestarien liigan voitto – Real Madridiin lähtenyt Kylian Mbappe reagoi välittömästi Sebastian Aho sai tarpeekseen – laukoi poikkeuksellisen suoraa tekstiä Yksityiskohta Trent Alexander-Arnoldin Real Madrid -sopimuksessa hirvittää Lähde: MM-Leijonilla lähti lapasesta – korkki aukesi kunnolla Nico Rosberg pamautti kovan väitteen Max Verstappenista Mika Häkkinen sanoi ääneen ikävän totuuden Michael Schumacherista Nooralotta Neziri tajusi ikävän totuuden kesken juoksun Seiskassa paljastus: Selviääkö pian koko totuus Jari-Matti Latvalasta? Urheilucast: SM-liigaseuran järjetön tarjous ei riittänyt suomalaispelaajalle – ”Mennyt saatanan hulluksi” Jukurit-pomo puhui suunsa puhtaaksi väleistään Jonne Virtaseen Cristiano Ronaldo otti ja lähti – nyt liikkuu merkittävä Liverpool-huhu Asiantuntija: Montreal Canadiensin tehtävä merkittävä ratkaisu Patrik Laineen ystävän suhteen Kimi Räikkönen hyppäsi vuosien tauon jälkeen F1-auton rattiin – leuat tippuivat lattiaan Kalle Rovanperä tiputti karua tekstiä IS:lleLue myös: Viaplaylta loistava uutinen urheilufaneille Muut lajit13.05.2025 - 20:33 Lasse Honkanen Kalle Rovanperän uusi aluevaltaus alkoi nihkeästi – ei mitään asiaa kärkeen Muut lajit08.04.2025 - 20:33 Lasse Honkanen Se oli siinä: Harri Heliövaaralta historiallinen temppu Muut lajit25.01.2025 - 20:33 Lasse Honkanen