Kuva: All Over PressEsapekka Lappi ilmoitti tällä viikolla odotetun uutisen, kun hän paljasti ajavansa myös ensi kaudella rallin SM-sarjassa Enni Mälkönen kartanlukijanaan.Lappi on rallimaailmassa tunnettu nimi. Pitkään myös MM-sarjaa kiertänyt suomalainen on nyt halunnut tehdä asioita selväksi maailmalle. Hän päivitteli tilannettaan. – Myös vähän päivitystä englanniksi! Koska en ole vielä valmis ripustamaan kypärää naulaan, voin vahvistaa, että jatkan kilpailemista ensi kaudella rallin SM-sarjassa Skodalla, kartturinani Enni Mälkönen, aloitti Lappi.Lappi vakuutti, että hänellä ei ole suurta intohimoa rallin MM-sarjan suhteen.– Tunnen kuitenkin, että nykyinen ralliohjelmani sopii täydellisesti elämäntyyliini. Minulla ei ole intohimoa tai halua palata kansainvälisiin ralleihin tai yrittää saada paikkaa rallin MM-sarjassa, mutta olen nauttinut rallista taas tänä vuonna ja löytänyt siitä uudelleen paljon iloa. Näin on hyvä. – Uusi roolini nuoren rallikuljettajan Lauri Halosen mentorina tuo myös uutta motivaatiota. Haluan yrittää antaa jotakin takaisin siitä, mitä olen itse oppinut rallin parissa. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön Esapekka Lappi Official (@esapekkalappiofficial) jakama julkaisu LUE MYÖS: Nooralotta Neziri juonii nyt kunnon uutispommia (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Enni Mälkönen Esapekka Lappi Skoda Lue myös: Juha Kankkunen ei voinut käsittää Toyota-kuskin ”uskomatonta” touhua Ralli 02.07.2026 - 17:55 Lasse Honkanen Lohduton paljastus Jari-Matti Latvalasta – katuu yhtä asiaa elämässään Ralli 02.07.2026 - 09:54 Lasse Honkanen MM-rallin kulisseissa leviää ikävä väite Oliver Solbergin toiminnasta Ralli 30.06.2026 - 21:58 Lasse Honkanen