Kuva: Lentopalloliitto/Linnea LaatikainenSuomen naisten voittokulku Hopeisessa liigassa sai torstaisen Luxemburg-ottelun jälkeen jatkoa lauantaina Hakametsässä kun joukkue kaatoi Portugalin erin 3-1 (15-15, 28-26, 25-14, 25-20).Suomen tehokuningatar ottelussa oli myös torstaina edukseen esiintynyt Yasmine Madsen (24/+18). Hyviä tehoja takoivat Madsenin lisäksi myös Ada Aronen (15/+6) sekä Daniela Öhman (13/+9).Ottelu alkoi kuitenkin Suomen kannalta mollivoittoisesti ja ensimmäinen erä oli vieraiden hallintaa. Suomen vastaanotto takkuili ja lusitaanit karkasivat Margarida Maian (9/+9), sekä Alice Clementin (7/+6) vahvan hyökkäyspelin avulla 25-15 erävoittoon.Toisessa erässä Suomen naiset heräsivät kamppailuun mukaan. Vastaanottoprosentti parani ensimmäisestä erästä huomattavasti (14%->48%) ja ykköstähtenä loistanut Madsen sai mainiosti pelin rytmistä kiinni tehden erään kahdeksan pistettä. Erä jatkui tasaisissa merkeissä aina loppumetreille saakka, Suomen lopulta tasoittaen erävoitot lukemin 28-26.Toisessa erässä nähtiin myös jälleen debytantti Suomen väreissä, kun Neea-Maria Joki pääsi erän loppuvaiheilla kentälle näyttämään syöttötaitojaan.Ada Aronen saneli alkutahdit kolmannelle erälle 5-0 syöttöputkellaan, eivätkä naiset tämän jälkeen pysähtyneet enään katsomaan taakseen ja taiteilivat taululle makean 25-14 erävoiton.– Muutettiin vähän puolustuspaikkoja ja taktiikoita ensimmäisen erän jälkeen. Hyökkäsimme enemmän yläkäsiin ja katsoimme peippien paikkoja kun pitkät peipit eivät tuntuneet jäävän, purki Aronen ottelun jälkeen Lentopalloliiton sivujen mukaan.Suomi sai neljännessä erässä Portugalin tehokkaimmat pelaajat Maian ja Clementin pimentoon ja 25-14 erävoitto toi naisille 3-1 otteluvoiton Hopeisen liigan Tampereen etapin toisesta ja viimeisestä ottelusta.LUE MYÖS: Mestis-pelaaja katseli huoneessaan suu auki NHL-tähden ökymatkalaukkua – ”Vasta myöhemmin olen tajunnut” (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Hopeinen liiga Lentopallo Tuoreimmat Uutiset THF: Jesse Puljujärveä kaduttaa – yksi virhe maksoi valtavan hinnan NHL-uran suhteen Kaisa Mäkäräinen ilmestyi yllättävään paikkaan Sieltä se tuli: Jonne Halttunen sanoi suoraan totuuden IS:lle Nuorten Leijonien pelaaja säkenöi MM-kisoissa – NHL-seuran fanit sulaa vahaa Uutispommi: Hiihtotähti lopettaa uransa Tour de Skin alla Shokkikäänne: Red Bull -ässä lähdössä toiseen F1-talliin Kaleva: Riitta-Liisa Lassilalta mieletöntä dominointia 47-vuotiaana – häkeltyi itsekin Toyota-tähti ällistyi Kalle Rovanperän toiminnasta Max Verstappen otti yhtäkkiä esille Valtteri Bottaksen nimen – tämän hän halusi sanoa Suomalaiset hiihtotähdet julkaisivat hempeän yhteiskuvan SaiPan Raimo Helminen lausui IS:lle selvät sanat Jokereiden toiminnasta Täysin ylivoimainen moottori? F1-tähdellä melkoinen tieto tulevasta Tämä voidaan haudata – Jari-Matti Latvala kertoi IL:lle ikäviä ralliuutisia Paljastus: Jarmo Kekäläisen NHL-seura teki ”järjettömän” pyynnön suomalaispelaajalle Jesse Puljujärvi kohtasi yllättäen Sidney Crosbyn – ei voinut käsittää, mitä hänen silmänsä todistivat Lue myös: Uusi kuskisopimus – Kalle Rovanperä läväytti pöytään ilouutisia Muut lajit 13.12.2025 - 10:53 Lasse Honkanen Lauri Markkasen pomo katsoi suomalaisen touhua – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa Muut lajit 17.11.2025 - 21:01 Lasse Honkanen Vahvistus: Toyotan rallimestari otti ja lähti Muut lajit 23.10.2025 - 22:34 Lasse Honkanen