Kuva: Anu UhotoinenSuunnistuksen valmennusjohto on nimennyt joukkueen suunnistuksen MM-kilpailuihin. Kisat käydään sprinttimatkoilla Skotlannin Edinburghissa 11.–16. heinäkuuta. MM-valintojen lisäksi valittiin osa joukkueesta elokuisiin EM-kilpailuihin (metsä) Unkarissa ja Opiskelijoiden MM-kilpailuihin (metsä + sprintti) Bulgariassa.Päävalmentaja Thierry Gueorgioun mukaan MM-valinnat perustuvat paljolti viime ja edellisviikonlopun maailmancuptuloksiin Sveitsissä ja Italiassa.– Kaikki nyt valitun MM-joukkueen urheilijoista osoittivat kykenevänsä taistelemaan kärkisijoituksista hyvänä päivänä, mikä luonnollisesti tuo positiivista ilmapiiriä ja itseluottamusta joukkueeseen. Maailmancup osoitti, että marginaalit onnistumisen ja epäonnistumisen välillä ovat pieniä. Me tulemme tekemään MM-kisoja edeltävinä viikkoina parhaamme ollaksemme iskukunnossa, kun kauden päätavoite koittaa, Gueorgiou sanoo Suunnistusliiton tiedotteessa.MM-valintojen ohella osa MM-joukkueesta tulee nimetyksi elokuun EM-kilpailuihin tai Opiskelijoiden MM-kilpailuihin.– Kesän tiiviin kilpailuohjelman lomassa valmennusjohto haluaa varmistaa, että kärkiurheilijat voivat valmistautua parhaalla mahdollisella tavalla kauden pääkilpailuihin joutumatta tekemään kompromisseja, Gueorgiou korostaa.– Uskomme vakaasti, että EM-kisoihin tai Opiskelijoiden MM-kisoihin ehtii valmistautua hyvin sprintti-MM-kisojen jälkeen, kunhan annamme urheilijoille mahdollisuuden maastokunnon rakentamiseen. Olli Ojanahon osalta SM knock-out sprintissä tapahtunut loukkaantuminen laittoi kesäohjelman uusiksi. Vaikka Ollilta jäivät alkukauden kansainväliset sprinttikilpailut väliin, päädyimme valitsemaan hänet tässä vaiheessa Unkarin EM-kisoihin. Kuntoutusprosessi on hyvässä vaiheessa ja me ehdottomasti uskomme Ollin olevan täydessä iskussa elokuussa, päävalmentaja summaa.Suunnistuksen MM-joukkueNaiset (3): Venla Harju Tampereen Pyrintö (S, K-O, SV), Inka Nurminen Jämsän Retki-Veikot (S, K-O, vara SV), Maija Sianoja MS Parma (S, K-O, SV). Varalla S ja K-O: Maiju Oksanen Kangasala SK.Miehet (4): Tuomas Heikkilä Helsingin Suunnistajat (S, K-O, SV), Miika Kirmula Kalevan Rasti (S, K-O, SV), Teemu Oksanen Ikaalisten Nouseva-Voima (K-O, vara S, 1. vara SV), Akseli Ruohola MS Parma (S, vara K-O, 2. vara SV).LUE MYÖS: Tämä näky oli liikaa: Kalle Palander murtui kyyneliin (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Suunnistus Thierry Gueorgiou Tuoreimmat Uutiset Kohta se selviää – Urheilucast: Patrik Laineelle on pedattu synkkä kohtalo Montrealissa Kaisa Mäkäräisen leuka tippui lattiaan ampumahiihtäjän ”käsittämättömästä” tempusta Toinen kartanlukija reagoi jyrkästi Janni Hussin puheisiin Krista Pärmäkosken ja toisen hiihtäjän äänekäs touhu suututti muut hotellivieraat Urheilugaalassa palkitun naisen puhelin täyttyi melkoisista viesteistä – ällisteli lukemaansa Lempi leiskuu hiihtomaailmassa – nainen paljasti rakkaansa Veteraanitoimittaja ei voinut käsittää Suvi Minkkisen palkitsemista: ”Aika huvittavaa” Raimo Helmisen poikkeuksellinen käytös Urheilugaalassa hämmästytti HIFK:lle hurja paluumuuttaja? NHLWAM: Tähtihyökkääjä haluaa pelata seurassa Toyota-tähti kuuli Jari-Matti Latvalan sanoista – vastaus oli jäätävä Nyt saatiin karu päivitys Anthony Joshuan tilanteesta Suomen ampumahiihtonaiset romahtivat – kisan jälkeen levisi kuva, joka kertoo kaiken nelikon väleistä Ronnie O’Sullivan ylitti rajan – snookerin maailmanmestari ei ole antanut hänelle anteeksi Minja Korhosen tilanne – Janne Ahonen antoi tuomionsa Ylelle SM-liigaseuran pomo teki tylyn tempun – vuoti vastustajan tähtipelaajien lähdöt seurasta Lue myös: Ronnie O’Sullivan ylitti rajan – snookerin maailmanmestari ei ole antanut hänelle anteeksi Muut lajit 15.01.2026 - 14:50 Lasse Honkanen Nyt se on julkista tietoa: Anni Vuohijoki kertoi synkän salaisuuden Muut lajit 09.01.2026 - 21:01 Lasse Honkanen Teemu Selänteen Veera-tytär kokeili uutta lajia – ”Potentiaalia Suomen parhaimmistoon” Muut lajit 08.01.2026 - 22:42 Lasse Honkanen