Kuva: Suomen TennisliittoSuomen tenniksen nelinpeliässä Harri Heliövaara nähdään legendaarisen Wimbledonin välierissä. Heliövaara ja hänen parinsa Henry Patten selvittivät tiensä neljän parhaan parin joukkoon keskiviikkona, kun kaksikko kaatoi Marcelo Arevalon ja Mate Pavicin erin 2-1.Jatkopaikka tuli kovan taistelun jälkeen. Avauserän Heliövaara ja Patten hävisivät 4-6, mutta voittivat kaksi seuraavaa katkaisupelin kautta 7-6. – Oli kyllä upea tennisottelu, kolmen erän taisteluvoitto mielettömien vaiheiden jälkeen. Ja mitä onnistumisia vielä loppuun; kyllä tämmöisestä jää upeat fiilikset. Meillä oli paikkamme jo ensimmäisessä erässä, mutta vastustajat onnistuivat tiukoissa paikoissa hyvin. Tie-breikkien kautta jouduttiin hakemaan, mutta ei vitsi me olemme kyllä tiukkojen paikkojen miehiä Henryn kanssa, Heliövaara kertoi Tennisliiton tiedotteessa.Paikka Wimbledonin välierissä on Heliövaaralle ensimmäinen. Loistava menestys on jo nyt tuntunut myös tienesteissä, sillä paikka välierissä pulskistaa palkkapussia noin 100.000 euroa.”Mahtava tarina meneillään, kaksi jäljellä.”Tyytyväinen, mutta fokus tulevassa: Harri Heliövaara/Henry Patten on kahden otteluvoiton päässä Wimbledonin mestaruudesta.https://t.co/g48sXQAhKe— Suomen Tennisliitto (@tennisfi) July 10, 2024LUE MYÖS: Nyt se on julki: Minja Korhonen tekee yllättävän aluevaltauksen (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Harri Heliövaara Tennis Wimbledon Tuoreimmat Uutiset Mikael Granlundin kohtelu NHL-seurassa ällistyttää – pomo teki välittömästi yhden asian selväksi Viaplay: Cadillacin F1-kuskit saivat tylyn viestin – kello tikittää Kaisa Mäkäräinen palaa kisoihin – luvassa lienee karu oppitunti Toyota-pomo Juha Kankkunen laittoi saman tien stopin näille puheille UC:ssä melkoinen väite: Ilves tunaroi tähtihankinnan eeppisesti – lähti toiseen Liiga-seuraan Tallikaveri hämmästelee Valtteri Bottaksen käytöstä – ”En itse tekisi koskaan” Kalle Rovanperän paluu voidaan unohtaa – lähipiiristä lyötiin viimeinen naula arkkuun KSML:llä Nyt sen voi sanoa: Yle-suosikki Janne Ahonen hyppää Neloselle Dallas Starsissa kuohuu nyt – suomalainen NHL-tähti lyödään lihoiksi? VM: Tuukka Taponen löi taululle melkoisen ajan – Suomen F1-ässä täysi vastaantulija Suvi Minkkisen kilpailijalta kova ratkaisu – ura ohi 25-vuotiaana: ”En unohda teitä” Mervi Kallio tiputti ison F1-paljastuksen Viaplayn suorassa lähetyksessä Nyt alkoi tapahtua: Ralliässä Sami Pajari teki historiallisen sopimuksen Hiihdon maailmancupin voittajalle perheenlisäystä – isä on myös hiihtotähti Ilveksen tähtihankinta paljastui – ”Olisin aika huolissani” Lue myös: Lähde: Ferrari tarjosi talvella kisakuskin paikkaa viime kauden F1-kuskille Muut lajit 04.04.2026 - 13:25 Lasse Honkanen Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen temppu – marssi pukukoppiin kesken ottelun Muut lajit 17.03.2026 - 11:52 Lasse Honkanen Snookerin maailmanykkönen tiputti brutaalia tekstiä Ronnie O’Sullivanista Muut lajit 25.02.2026 - 19:51 Lasse Honkanen