Kuva: All Over PressSportivo TVNicky Grist toimi Juha Kankkusen kartanlukijana rallin MM-sarjassa. Hän on kerrannut noita muistoja Stage Mode -podcastissa.Rallin MM-sarja on muuttunut valtavasti viime vuosikymmenten aikana. Grist puhui aiheesta. – Nykyajan nuoret kuljettajat eivät tiedä mitään muuta. Heille se tarkoittaa, että saavutaan kilpailuun ja työskennellään aamusta iltaan. Oli kyse PR-tilaisuuksista, nuotituksesta, videoiden tekemisestä, nuottien hienosäädöstä tai sen rallin aiemman kuljettajan ajojen katsomisesta Rally TV:stä. Se on niin keskittynyttä tekemistä siitä hetkestä, kun saavut maahan, aina rallin loppuun ja kotiin paluuseen asti.Grist otti esille vuosien takaisen muiston. Kankkunen teki aikanaan melkoisen ehdotuksen hänelle.– Kun ajattelee ralleja meidän aikanamme, nuotitus saattoi olla aika pitkäkin. Kreikassa päädyimme kerran lähelle Korintin kanavaa, ja siellä oli yksi hotellikohde, jossa yövyimme. Juha (Kankkunen) sanoi: ”Pidetään pari päivää vapaata ja istutaan altaalla.” Pystyimme niin tekemään, koska oli vapaus tehdä mitä halusi. Se vei autourheilun – ja autourheilun ilon – ihan eri tasolle, koska silloin saattoi rentoutua, nauttia, eikä ollut jatkuvaa stressiä ja painetta siitä, että täytyy opiskella videoita ja varmistaa, että suurin osa erikoiskokeesta on päässä valmiina Jaa Facebook Twitter Whatsapp Juha Kankkunen Tuoreimmat Uutiset UC: Esko Seppänen pöyristyi Jokereiden sopimuksesta – ”Olisi voinut kuvitella, että Venäjä ja Putin opetti” MTV:n asiantuntija todisti Sami Pajarin raivoa – tajusi hetkessä mistä oli kyse Moukaritähti Silja Kosonen teki muutoksen – huoli heräsi Henri Haapamäki ei kaunistellut totuutta Ylellä – tyly muistutus Janni Hussille Shokkiuutinen: Hiihtotähden ura ohi 25-vuotiaana – hiihtäjärakas reagoi julkisesti MTV: Sébastien Ogier avautui jäätävistä väleistään Kimi Räikköseen – näin kaikki muuttui Nyt se on julkista tietoa: Ella Junnilalta synkkä paljastus NHL:n sisäpiiristä paljastus Mikko Rantasen kaupasta – Dallas-pomo joutui tekemään omistajalle vaikeimman pyynnön Tuntematon lähestyi suomalaista hiihtonaista – ällistyi näistä muskeleista Urheilucast: NHL-tähti löi nyrkin pöytään – Antti Pennanen nöyrtyi ja levitti punaisen maton Suomalainen keihästähti tekee paluun – nyt puhutaan 90 metrin kaaresta IS: Krista Pärmäkoski aloittamassa uudessa työpestissään MTV: Suomalaiskuski päätti unohtaa jarrut – kiidätettiin sairaalaan Portugalin MM-rallissa Sonja Leinamo vaihtoi vapaalle raskaan kauden jälkeen – korkki aukesi Tapaus Kalle Rovanperä – Toyota-pomo saattoi lipsauttaa totuuden Lue myös: MTV:n asiantuntija todisti Sami Pajarin raivoa – tajusi hetkessä mistä oli kyse Ralli 11.05.2026 - 14:00 Lasse Honkanen Henri Haapamäki ei kaunistellut totuutta Ylellä – tyly muistutus Janni Hussille Ralli 11.05.2026 - 09:51 Lasse Honkanen MTV: Sébastien Ogier avautui jäätävistä väleistään Kimi Räikköseen – näin kaikki muuttui Ralli 10.05.2026 - 21:49 Lasse Honkanen