Kuva: All Over PressRallin SM-sarjan Rally1-luokassa on kaksi suomalaista kuskia: Sami Pajari ja Kalle Rovanperä. Kaikki suomalaiset huippukuskit eivät ole onnistuneet täyttämään odotuksia.Asia nousi esille myös MTV:llä Portugalin MM-rallin yhteydessä. Asiantuntija Riku Tahko puhui vuonna 2022 WRC2-luokan mestaruuden voittaneesta Emil Lindholmista ja Teemu Sunisesta.– Se on tosi raaka fakta, jos me verrataan esimerkiksi WRC2:een. Emil Lindholm ja Teemu Suninen, mitä kävi kun Hyundain rallikakkosella ajoivat, niin kuinka nopeasti kun kaikki unohdettiin Emil Lindholmin WRC2-mestaruus ja Teemu Sunisen mielettömät Rally1-näytöt Hyundailla ja noin. Niin niin vain nimi lähti painumaan.– Emil Lindholmin etu on se, että hän on jättänyt selkeästi todella hyvän ja vahvan käyntikortin sinne Skodalle, jolloin ovi oli todella tervetulleena auki kyllä siinä kohtaa, kun hän kysyi, että voisiko tulla takaisin sinne Skodalle. – Että Lindholm selkeästi kyllä jättää, miksei tietysti Teemukin, mutta ehkä niin kuin Emil vielä vahvemmin on jättänyt sellaisen vahvan käyntikortin niihin tiimeihin. Teki hyvää työtä Hyundailla kulissien takana just nämä Rally1-testit ja Rally2-kehitystyötä. Sitä ennen Skodalla teki hyvää työtä Rally2-kehitystyössä ja nyt sitä kautta, niin selkeästi oli tosi tervetullut takaisin sinne Skodalle, kehaisi Tahko.LUE MYÖS: TPS kertoi suru-uutisen (FutisUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Emil Lindholm Riku Tahko Teemu Suninen Tuoreimmat Uutiset Max Verstappen kohtasi Lando Norrisin MM-taiston jälkeen – ensimmäiset sanat olivat melkoiset IS: Esapekka Lapin vaimolta selvä viesti miehelle Janni Hussi herkistyi – tämän nainen halusi sanoa Mitä Patrik Laineelle on tapahtunut? Urheilucastissa rajua vihjailua Yleltä paljastus kulisseista: Dorothea Wierer lausui tylyt sanat Sonja Leinamoon liittyen Maailmalla ällistellään Suvi Minkkistä – pöydälle rajua faktaa Urheilucast: Jokerit teki hirmutarjouksen HIFK-tähdestä – ”Ihan jäätävä sopimus” Mika Häkkinen yllätti – F1-toimittaja ei voinut käsittää, mitä suomalainen päästi suustaan Enni Mälkönen sai huippupestin – kilpasiskolta selvät sanat naisesta Kerttu Niskanen tuli maaliin – Ylen asiantuntija antoi saman tien karun tuomion Kovaa vihjailua: Paljastivatko maajoukkuekaverin sanat brutaalin totuuden Iivo Niskasesta? THF: SM-liigan rivihyökkääjälle posketon sopimustarjous Valtteri Bottas heitti hyvästejä – tämä suhde on nyt päättymässä Kova väite kulisseista: Vedättikö Jasmi Joensuu hiihtokansaa? Ei mitään epäselvää: Maailmalta selvä tuomio Esapekka Lapin MM-jatkosta Lue myös: IS: Esapekka Lapin vaimolta selvä viesti miehelle Ralli 07.12.2025 - 16:54 Lasse Honkanen Janni Hussi herkistyi – tämän nainen halusi sanoa Ralli 07.12.2025 - 14:41 Lasse Honkanen Enni Mälkönen sai huippupestin – kilpasiskolta selvät sanat naisesta Ralli 06.12.2025 - 19:06 Lasse Honkanen