Kuva: Shot by Bullet For Team BradyFormuloiden puolella aiemmin uraa tehnyt Emma Kimiläinen on nykyään lentävien sähköveneiden E1 Series-sarjan iso tähti. Lajin kaksinkertainen maailmanmestari on puhunut aiheesta Atleetin Sporttikärpäset-ohjelmassa. Mukaan on mahtunut melkoisia kohtaamisia.Kimiläinen on itse kilpaillut NFL-legenda Tom Bradyn tallissa. Kimiläinen avasi haastattelussa sitä, että mukana on taustahahmoina myös muita legendoja. – Jokaisella tiimillä on oikeastaan joku tämmöinen hahmo, joka sitten omistaa tiimin tai on siinä muulla tavalla mukana. Meidän ehkä pahin kilpailija niin sanotusti on Rafa Nadalin tiimi. Todella hyvä tiimi. Hän on itse asiassa tosi aktiivisesti aina messissä niissä kisoissa kanssa ja tykkää käydä ja on ihan fiiliksissä lajista. Ja sitten Marc Anthonylla on tiimi tällä näyttelijä-laulajalla. Sitten Will Smithillä on tiimi…Ja LeBron Jamesillä on tiimi, luetteli Kimiläinen.Kimiläiselle tuli varsin epätodennäköinen olo, kun mestaruus varmistui viime vuonna.– Se oli itse asiassa jotenkin huvittavaa tällä tavalla pienenä suomalaisella niin sanotusti, kun voitettiin tuo toinen maailmanmestaruus sitten tuolla Miamissa marraskuussa. Sitten tulin sieltä veneestä pois ja hirveät juhlat meillä siinä päällä. Tietenkin sitten fiilisteltiin sitä, että oltiin onnistuttu. Varsinkin, kun siinä oli ollut tosi tiukat paikat. Meillä oli kaksi pistettä eroa siihen Rafael Nadalin tiimiin. Oli pakko voittaa ja ne hiillosti sitten koko sen kilpailunkin siinä takana, selvitti Kimiläinen.Kimiläinen paljasti, että Nadal osoitti heti hienoa urheiluhenkeä. Anthonylta taas tuli kunnon ehdotus.– Ensinnäkin Rafael Nadal tuli sieltä kehumaan ihan järkyttävästi. Ja oli ihan se, että vitsi miten siistiä. Ja sitten Marc Anthony tuli ilmoittamaan, että voit sanoa hyvästi sinun tiimille, että hän palkkaa sinut ensi vuodeksi. – Sitten Will Smith oli loppupeleissä sitten palkintopallilla, niin minua huvitti, kun se fiilisteli siitä meidän tulosta, vaikka hänen oma tiimi ei sitten ollutkaan palkintopallilla. Se tuli siihen eteen ja sitten yhtäkkiä alkoi hänellekin varmaan yllätykseksi, niin alkoi soimaan tämä hänen biisi Miami. Siinä sitten se alkoi räppäämään sitä. Katsoin minun tiimikaveriani siinä, ja se tiimikaverini alkoi räppäämään sitä. Bailattiin sitä Miami-biisiä siinä, ja siinä edessä on nämä kaikki sankarit. Mietin vain, että voi hyvänen aika, että missä niin kuin olen. Onko tämä totta? selvitti Kimiläinen.Video tästä tai alta: LUE MYÖS: MTV:n asiantuntija villiintyi – rajua tekstiä Sami Pajarista (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp E1 Series Emma Kimiläinen Tuoreimmat Uutiset Ulos maajoukkueesta – IL: Suomen hiihtonaisille lausuttiin tyly viesti Henri Haapamäki antoi tuomionsa Ylellä – johtopäätös Suomen rallitähdestä tehty Alisa Vainio ällistyttää maailmalla, kamerat tallensivat sananvaihdon kilpasiskon kanssa PP: Kärpät sai vihdoin haluamansa pelaajan – taustalla vuosien jahti UC: Takana vuosien viestittely – suomalainen NHL-mies ja yleisurheilutähti löysivät vihdoin toisensa Robert Helenius ui syvissä vesissä – pysäyttävä paljastus Sami Pajarin Toyota-ralliauton ratista löytyy nappi, jota hän ei ole koskaan painanut Jasmi Joensuu ei saapunut lähtöviivalle – Ylen asiantuntija täräytti selvät sanat Montreal Canadiensin supertähti teki asioita selväksi Patrik Laineesta Kaisa Mäkäräinen ex-suojatti puhui nyt suunsa puhtaaksi – legendakin reagoi Jonne Halttunen lyttäsi rallitähden MTV:llä – ”Henkilökohtainen mielipiteeni” SM-liigan jättihankinta varmistui – UC: Palkka 360 000 euroa vuodessa Laura Arffman katosi Ylen lähetyksistä – tämän nainen halusi sanoa Reetta Hurske teki uuden aluevaltauksen – häkeltyi ihmisten reaktioista Toyota-tähdeltä ikävää vihjailua Janni Hussin ammattitaidosta Lue myös: Villi visio: Tekeekö Red Bull shokkiliikkeen F1:n kuskimarkkinoilla? Formula 1 09.04.2026 - 09:54 Lasse Honkanen Max Verstappenille povataan musertavaa F1-uutista Formula 1 08.04.2026 - 16:01 Lasse Honkanen Valtteri Bottas puhui F1-tähtien alkoholinkäytöstä – yksi erottui joukosta Formula 1 07.04.2026 - 15:54 Lasse Honkanen