Sportivo TV

Hyundain kolmoskuskin paikan ovat jakaneet tänä vuonna Dani Sordo, Hayden Paddon ja Esapekka Lappi. Suomalainen on mukana Viron ja Suomen MM-rallissa.

Hyundain pääkuskit ovat Adrien Fourmaux ja Thierry Neuville. Tallin pomo Andrew Wheatley on vakuuttunut kolmikosta.

– Minusta Hyundai-hengen vaaliminen on tärkeää, ja sen näkee Thierrystä. Hän ei koskaan, koskaan, koskaan luovuta. Hän ei luovuta ikinä.

– Sama pätee Adrieniin, ja mielestäni se on hyvin samanlaista myös Danin kohdalla. Dani tuo tiimiin tietynlaista henkeä. Sama koskee mielestäni myös EP:tä (Lappi). EP on tänä vuonna minun silmissäni todella hyvässä tilanteessa. Hän tekee erittäin hyvää työtä, ylisti Wheatley MTV:lle.

Lappi kommentoi puolestaan tänään Suomen MM-rallin tiedotteessa heinä-elokuussa ajettavaa rallia. Hän muistutti, että Suomessa heitetään myös hyvästejä.

– Älyttömän hienoahan se on päästä kotiralli Rally1-kalustolla vielä ajamaan. Viimeisimmiltä kerroilta on jäänyt hampaankoloon aikalailla, niin yritämme nyt nautiskella vaan rallista ja tunnelmasta, eikä niinkään stressata siitä kuinka pärjätään.

– Täysin tosissaan ollaan silti, mutta nyt vähän rennommalla asenteella. On kuitenkin viimeinen kerta kun nämä rallitykit (tämän sukupolven Rally1-autot) nähdään Keski-Suomessa, ja voihan se olla viimeinen kerta itsellekkin, niin siksi koitetaan nauttia niin paljon kuin pystytään, selvitti Lappi.

LUE MYÖS: Krista Pärmäkoskelta uusi aluevaltaus – kovaa puhetta MM-kisapaikoista (UrheiluAreena.fi)