Kuva: Taneli Niinimäki/AKK Video: Sportivo TVEsapekka Lappi ei ajanut viime kaudella lainkaan rallin MM-sarjassa. Hän on tullut täksi vuodeksi mukaan jälleen osa-aikaiseksi kuskiksi Hyundaille. MTV:n viikonlopun rallilähetyksissä saatiin mielenkiintoinen kulissipaljastus Lapista.MTV:n asiantuntija Jonne Halttunen arvioi, että Lappi pystyy mukaan voittotaisteluun Suomen MM-rallissa. Selostaja Juho Kokko taas otti esille sen, miten Hyundain vauhti soraralleissa on parantunut, kun Lappi on tullut takaisin. Kokko heitti oman teoriansa ilmoille.– Jotenkin haluan uskoa, että Esapekka Lapin palkkaamisella oli jotain roolia siihen, että Hyundailla yhtäkkiä alkoi soralla kyyti kasvaa. Thierry Neuville matki näitä Esapekka Lapin säätöjä. Yhtäkkiä Neuvillella alkoi olla kyytiä, heitti Kokko.Vieressä oli onneksi nämä asiat tunteva mies. Halttunen teki kulissipaljastuksen. – Tiedän kyllä sisältä, että kyllä Esapekka oli vaikuttamassa paljon niihin setuppeihin (säätöihin).– Esapekka osaa tehdä setupit. Thierry yllättäen alkoi käyttämään Esapekan setuppeja. Eli kyllä sillä on ollut suuri vaikutus, selvitti Halttunen.Lappi ajaa seuraavaksi MM-sarjassa Virossa ja Suomessa.LUE MYÖS: Tero Pitkämäen ex-valmentajalta melkoinen paljastus legendan toiminnasta (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Esapekka Lappi Hyundai Jonne Halttunen Lue myös: Sami Pajaria juhlivat lähes kaikki – kenkää saanut rallinainen oli kuitenkin hiljaa Ralli 21.07.2026 - 11:41 Lasse Honkanen Esapekka Lappi täysin kuutamolla – Hyundain iso pomo naulasi melkoisen tuomion Ralli 21.07.2026 - 08:07 Lasse Honkanen MTV:n asiantuntija pillastui – Oliver Solbergin temppu Viron MM-rallin suomalaisjuhlissa oli liikaa Ralli 20.07.2026 - 13:51 Lasse Honkanen