Kuva: Taneli Niinimäki/AKKTunturirallin voittanut Tuukka Kauppinen on ollut yksi alkuvuoden puhutuimmista suomalaisista rallikuskeista.18-vuotiaaseen lahjakkuuteen kohdistuu jo isoja odotuksia. Kauppinen on tehnyt Ilta-Sanomien haastattelussa selväksi, että tavoitteet ovat korkealla. – Tähtäin on siinä, että olen MM-sarjan pääluokassa 2–3 vuoden sisällä. Ja se pääluokan maailmanmestaruus on tietysti se lopullinen päätähtäin. Pääluokan maailmanmestaruus voisi olla mahdollista 4–5 vuoden päästä, kommentoi Kauppinen IS:lle.Kovia odotuksia on myös Kauppisen taustalla olevan Rautio Motorsport -rallitallin pomolla Markku Rautiolla.– Jos mitään pahaa onnettomuutta ei satu, kyllä hän todennäköisesti taistelee MM-sarjan WRC2-luokan mestaruudesta ensi vuonna. Ja jos hän kehittyy yhtään tätä aiemmin nähtyä kyytiä, niin vuonna 2027 Tuukka istuu MM-sarjan pääluokan autossa, paalutti Rautio IS:lle. Kauppinen ajoi viikonloppuna Italiassa Rally Il Ciocco e Valle del Serchio -rallissa. Hän sijoittui kahdeksanneksi.– Erittäin hyvä ja puhdas ajo, muttei helppo. Lauantai oli todella haastava rankkasateen takia. Sunnuntai oli jo parempi ja kokonaistunnelma rallin jälkeen hyvä! kommentoi Kauppinen Rautio Motorsportin tiedotteessa.LUE MYÖS: Kerttu Niskasen uran loppuminen ällistyttää Ruotsissa – ”Olin todella järkyttynyt” (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Tuukka Kauppinen Lue myös: PH: Rallitähti Sami Pajari teki kaikessa hiljaisuudessa poikkeuksellisen sopimuksen Ralli 23.09.2026 - 14:01 Lasse Honkanen Asiantuntija pitää selvänä: Janni Hussille leivotaan huippupestiä rallin MM-sarjassa Ralli 22.09.2026 - 16:00 Lasse Honkanen Toyotalta yllätysratkaisu: Kuski pihalle rallin MM-sarjasta Ralli 22.09.2026 - 08:03 Lasse Honkanen