Kuva: All Over PressJuho Hänninen ja Janni Hussi urakoivat viikonloppuna myös Kanarian MM-rallin yhteydessä Takamoto Katsutan niin sanotussa etuautossa. Toyotalla myös testikuskina työskentelevä Hänninen on antanut viime aikoina myös painavia puheenvuoroja.Hänninen on sen lisäksi Toyotan WRC Challenge Program -ohjelman vastuuhenkilö. Häntä hämmentää rallin MM-sarjan tämän hetken tilanne. Rallin MM-sarjan säännöt menevät uusiksi ensi kaudeksi. Epämääräisyys asiasta hämmästyttää kuitenkin Hännistä.– On hyvin outoa, että rallin MM-sarjan vuoden 2027 säännöt eivät ole vielä valmiit. Itse asiassa paljon enemmän kuin outoa. Ei ole varmuutta siitä, millaisia autoja ensi vuonna on, ketkä valmistajat ovat mukana tai mikä ylipäätään on tilanne, ihmetteli Hänninen portugalilaiselle Autosportille.Toimittaja tiedusteli sitten Hänniseltä tarkemmin, mikä tämän kaiken taustalla voi olla. – Näyttää siltä, että kovin moni valmistaja ei rakenna uutta autoa vuoden 2027 sääntöjen mukaan. En muista, että rallin historiassa olisi koskaan tapahtunut mitään vastaavaa.– Jokin tässä on hieman pielessä, mutta toivon, että kahden tai kolmen vuoden kuluttua tilanne on parempi, paalutti Hänninen. Näytä tämä julkaisu InstagramissaHenkilön Janni Hussi (@jannihussi) jakama julkaisu Päivitys tästä.LUE MYÖS: IS:lle ikävä kulissiväite: Oliver Helander riitaantui valmentajansa kanssa – EM-kisoissa todistettiin karu näkyä (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Janni Hussi Juho Hänninen Toyota Lue myös: Kansainväliseltä ralliasiantuntijalta murheellinen epäily Teemu Sunisesta – ulos MM-sarjasta Ralli 08.09.2026 - 11:50 Lasse Honkanen Hyundai-tähti vahvisti: Jari-Matti Latvalan Toyota juoninut yllättävää huippukaappausta rallin MM-sarjassa Ralli 08.09.2026 - 08:04 Lasse Honkanen Nyt alkaa tapahtua: Kalle Rovanperä riemuitsee ”unelmaprojektistaan” – ”En malta odottaa” Ralli 07.09.2026 - 11:45 Lasse Honkanen