Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content PoolRuotsin MM-ralli ajetaan tällä viikolla. Monte Carlossa hienosti onnistunut Toyota lähtee etukäteen vahvoista asemista ralliin.Tallipäällikkö Jari-Matti Latvala on ennakoinut tulevaa Toyotan tiedotteessa. Hän muistuttaa, että kyse on tallille tärkeästä rallista.– Ruotsin MM-ralli on melkein kotirallimme. Tällaisia talviolosuhteita koemme myös Suomessa. Nämä ovat lähes nautittavimpia olosuhteita ajaa ralliautoa. Monte Carlon ralli oli melkein täydellinen alku kaudellemme. Toivon todella, että pystymme taistelemaan voitosta myös Ruotsissa.Latvala muistutti, että olosuhteet voivat tuoda yllätyksen. Hän esitti yhden toiveen.– Olosuhteet voivat olla haasteelliset tällaisessa rallissa, koska uutta lunta voi tippua jään päälle. Se voi vaikuttaa etupäässä ajaviin kuskeihin. Elfyn (Evans) on siinä asemassa perjantaina. Toivottavasti olosuhteet ovat vakaat. Sitten rallista tulee sellainen, josta kuskimme voivat nauttia.– Tämän kauden alun kaikilla tienpinnoilla on uudet renkaat, joista voimme oppia, joten testaamisemme ennen rallia on ollut tärkeää antamaan meille ymmärrystä siitä, miten saamme niistä eniten irti rallin aikana. LUE MYÖS: Näkökulma: Ruotsista tylyä faktaa SM-liigalle (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jari-Matti Latvala Ruotsin MM-ralli Toyota Tuoreimmat Uutiset Ei vain kilvanajoa: Janni Hussi paljasti, mitä hän touhuaa Jari-Matti Latvalan kanssa ralliviikon aikana UL: Teemu Selänne sanoi brutaalin totuuden – tästä suomalaiskiekkoilijasta olisi voinut tulla suurempi NHL-tähti NHL:ssä jysähtämässä jättidiili – ”Suurin sopimus koskaan” Kuvat julki: Entisen jalkapallotähden nykykunto ällistyttää Kiuas: Tähtipelaaja esitti rajun vaatimuksen – ”Kertoo kuinka syvällä HPK on” Kaiken nähnyt asiantuntija katsoi Lauri Markkasen touhua – lausui kovan väitteen Jari-Matti Latvalalta historiallinen temppu ällistyttää – kukaan muu ei ole pystynyt tähän Formulalupaus Tuukka Taponen romahti – osoitti syyttävää sormea Viaplaylla Keihästähti Toni Kuusela kokeili uutta uraa – veti johtopäätöksensä yhden kaiken jälkeen Ralliässä Enni Mälkönen tarjosi faneilleen upean mahdollisuuden Mikko Koivu myönsi vuosien jälkeen karun totuuden Ylelle Tämä F1-tähti oli melkoinen naistenmies – Mika Salolta jäätävä paljastus Viaplaylla VM: Tämä mies juoni potkuja Juha Kankkuselle Cristiano Ronaldon käytös nuoren maskotin kanssa ällistyttää – ”Kuka muu tekisi näin?” Mercedes-pomo antoi tuomionsa Max Verstappenista Lue myös: Ei vain kilvanajoa: Janni Hussi paljasti, mitä hän touhuaa Jari-Matti Latvalan kanssa ralliviikon aikana Ralli 09.09.2025 - 22:41 Lasse Honkanen Jari-Matti Latvalalta historiallinen temppu ällistyttää – kukaan muu ei ole pystynyt tähän Ralli 09.09.2025 - 11:01 Lasse Honkanen Ralliässä Enni Mälkönen tarjosi faneilleen upean mahdollisuuden Ralli 08.09.2025 - 21:01 Lasse Honkanen