Kuva: All Over PressJari-Matti Latvala ajoi hiljattain USA:n ARA-rallisarjan osakilpailussa Olympus-rallissa. Latvala vei ylivoimaisen voiton, ja hänen menoaan seurasi myös ARA-sarjassa Toyotan projektipäällikkönä työskentelevä Jonne Halttunen.Halttunen on nyt kerrannut Dirtfishille tuon rallin vaiheita. Hän ylisti ensin rallin kakkoseksi ajanutta Toyota-kuskia Seth Quinteroa. – Olin myös yllättynyt siitä, kuinka vahva Seth oli. Se oli vasta hänen toinen kilpailunsa, eikä hän tehnyt virheitä. Hän hallitsee itensä todella hyvin. Hän tietää, milloin ja miten ajaa. Hän ymmärtää, että kehitettävää on vielä paljon, mutta ei yritä ottaa kaikkea kerralla yhdessä kilpailussa. Hän haluaa edetä askel kerrallaan, ja se toimii hyvin.Halttunen otti sitten esille Latvalan toiminnan. Mies kertasi hieman huvittuneena, että Latvala ei noudattanut häneltä saamaa neuvoa.– Ainoa pieni miinus oli se, että yritin viimeisellä erikoiskokeella toimia hieman tiimipäällikkönä. Annoin Jari-Matille tavoiteajan, jotta saisimme hieman enemmän pisteitä Sethille. Mutta Jari-Matti jäi siitä vain kahdeksan sekunnin päähän, eli ajoi kahdeksan sekuntia kovempaa kuin pyysin, veisteli Halttunen.Juontaja David Evans kertoi sitten ihmetelleensä, miten hermostunut Latvala oli ennen kisan alkua. Halttusen mielestä Latvala huomasi tietyllä tavalla ympärillään olleen menon.– Hän sanoi, että kyseessä on uusi kilpailu ja uusi maanosa. Lisäksi hänen ympärillään oli paljon hypeä ennen kisaa. Huomasin, että hän aisti odotukset. Ihmiset odottivat paljon häneltä. Sarjan kannalta oli hyvä, että hän osallistui, koska se toi paljon huomiota. Moni puhui siitä, että Jari-Matti on mukana, ja uskon, että myös Euroopassa rallifanit kiinnittivät enemmän huomiota ARA-sarjaan.– Kun hän saapui paikalle, jonossa oli paljon ihmisiä pyytämässä nimikirjoitusta. Toki se on hänelle tuttua, mutta uskon, että hän nautti tapahtumasta kokonaisuutena. Viimeisinä päivinä hän myös painoi aika kovaa. Meillä oli koko kilpailun ajan melko turvallinen strategia renkaiden ja vararenkaiden suhteen. Mutta loppupuolella annoimme hänelle luvan ajaa kovempaa, kunhan hän tulisi maaliin tiettyyn aikaan, jotta voisimme auttaa toista kuljettajaamme, joka ajaa koko sarjaa. Mutta hän oli niin keskittynyt ajamiseen, että käytännössä unohti koko tavoiteajan, selvitti Halttunen.LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jari-Matti Latvala Jonne Halttunen Seth Quintero Toyota Tuoreimmat Uutiset Jari-Matti Latvala teki tylyn tempun Toyota-kuskille – nöyrä pyyntö kaikui kuuroille korville Venäjän hiihtotähti lähti vetämään maasta – pusutteli nyt länsimaalaisen hiihtäjän kanssa Teemu Selänteeltä raju reaktio HIFK:n toimintaan – tämä näky oli liikaa legendalle Janni Hussi vahvisti ikävän tiedon työstään rallimiesten kanssa HS: Homoseksuaalinen suomalainen kiekkotähti puhui nyt Veli-Matti Savinaisesta Kulissipaljastus: F1-pomolta hyytävä uhkaus Valtteri Bottakselle – ”Järkyttynyt” Kaisa Mäkäräinen siirtyy nyt täysin eri lajiin F1:n kuskimarkkinoilla muhii iso peliliike – Red Bull haluaa nyt tämän miehen Rallimaailmasta hurja arvio Sami Pajarista – Suomessa tätä ei ääneen ole sanottu UC: Patrik Laineen kohdalla keskustellaan nyt avoimesti ”shokkiuutisesta” – ”En yllättyisi” Suomalaiset naisjuoksijat löysivät toisensa – ”Rakkautta ensisilmäyksellä” Arvio: Max Verstappen lähtee Red Bullilta – yksi päätös katkaisi kamelin selän Näin SM-liigaan juonittiin ”halpa” superkaappaus – ”Hän voittaa pistepörssin” Seurakaveri rikkoi hiljaisuuden – ei halunnut valehdella Krista Pärmäkoskesta UC: SaiPan tähtipelaajan käytös hallin uumenissa pöyristyttää – ”Älä ikinä” Lue myös: Janni Hussi vahvisti ikävän tiedon työstään rallimiesten kanssa Ralli 30.04.2026 - 11:51 Lasse Honkanen Rallimaailmasta hurja arvio Sami Pajarista – Suomessa tätä ei ääneen ole sanottu Ralli 29.04.2026 - 18:01 Lasse Honkanen KSML: Kalle Rovanperä antoi potkut hyvälle ystävälleen – sopimus oli vain paperia Ralli 28.04.2026 - 13:54 Lasse Honkanen