Kuva: All Over PressToyota onnistui loistavasti Chilen MM-rallissa. Kalle Rovanperä voitti, Elfyn Evans oli toinen ja Sami Pajari kuudes. Lauantaina keskeyttänyt Sebastien Ogier vei taas nimiinsä supersunnuntain ja Power Stagen.Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala oli syystäkin tyytyväinen mies. Hän kommentoi viikonloppua Toyotan tiedotteessa. – Tämä oli mahtava tulos tallillemme. Täydellinen sunnuntai ensimmäistä kertaa tänä vuonna tuntuu todella hyvältä, etenkin viime rallien musertavien viimeisten päivien jälkeen. Kuskimme tekivät tänään mahtavaa työtä, kun he puskivat aivan viimeiselle erikoiskokeelle saakka. Tulos antaa energiaa ja lisämotivaatiota koko tallille kauden kahteen viimeiseen MM-ralliin.Latvala ylisti kaikkia kuskejaan. Myös Chileen nostettu Sami Pajari vakuutti.– Kalle ja Elfyn ajoivat todella hyvin koko viikonlopun, ja kumpi tahansa olisi ansainnut voittaa rallin. Seb ajoi jokaisella pätkällä todella nopeita aikoja, ja hänen nopeutensa ja taistelutahtonsa ansiosta nappasimme tänään tärkeitä pisteitä valmistajien MM-sarjassa. Sami taas teki juuri sitä, mitä odotimme tänä viikonloppuna. Hän ajoi tasaisesti ja maaliin saakka todella kypsästi keräten enemmän ja enemmän kokemusta.LUE MYÖS: Sami Pajari ällistyi siitä, mitä hän näki tallikaveriensa tekevän lounastauolla Keniassa (RalliF1.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Jari-Matti Latvala Sami Pajari Toyota Tuoreimmat Uutiset Suomen ampumahiihtovalmennukselta tyly temppu Sonja Leinamolle Minja Korhonen paljasti Ylelle – hymyn takaa löytyi ikävä totuus Kaisa Mäkäräinen ei ollut uskoa silmiään – pöyristyi ampumahiihtotähden touhusta Esapekka Lapin ex-kartturi kuunteli Enni Mälkösen touhua – tuomio oli selvä SK: Immu Ilménin vastustaja epäilee kunnon vedätystä – ”En luota vanhaan rikolliseen ikinä” Aitiossa skandaalinkäryinen syytös Jarmo Kekäläisestä – tuhosiko tämä ratkaisu Patrik Laineen NHL-uran? Asiantuntija katsoi Tuukka Taposen ajamista – musertava johtopäätös Suomen formulatoivosta Suvi Minkkisen hempeä hetki käänsi katseita kisan jälkeen Krista Pärmäkoski puhui suunsa puhtaaksi, Kerttu Niskanen sanoi vielä sanottavansa Tekeekö Sebastian Ahon Carolina todellisen ryöstön? – Olisi kuin tikari Mikko Rantasen selkään Virpi Sarasvuo ei halunnut valehdella – tiputti brutaalin faktan Suomen hiihtotähdestä Jari-Matti Latvala vahvisti merkittävät neuvottelut Väistikö Jarmo Kekäläinen luodin? NHL:ssä kuiskitaan ”itseään täynnä olevasta” miehestä Suomalainen vapaaottelutähti antoi täyslaidallisen Makwan Amirkhanin ”pelleilylle” Valtteri Bottaksen isä katsoi poikansa touhua – toisena päivänä ei voinut enää olla hiljaa Lue myös: Esapekka Lapin ex-kartturi kuunteli Enni Mälkösen touhua – tuomio oli selvä Ralli 15.03.2026 - 18:02 Lasse Honkanen Jari-Matti Latvala vahvisti merkittävät neuvottelut Ralli 14.03.2026 - 17:59 Lasse Honkanen MTV: Esapekka Lapin vaimo avasi nyt suunsa Ralli 13.03.2026 - 21:51 Lasse Honkanen