Kuva: Toyota Gazoo Racing WRTToyotan Kalle Rovanperä on ajamassa kolmanneksi Sardinian MM-rallissa. Hän ei onnistunut nousemaan mukaan kärkitaistoon lauantaina. Sebastien Ogier ja Ott Tänak näyttävät ratkaisevan rallin voiton kohtalon sunnuntaina.Rovanperän tilanne puhutti Dirtfishin asiantuntijoiden keskuudessa lauantain jälkeen.– Tämä on ollut mielenkiintoinen päivä Rovanperälle. Hän otti merkittäviä askelia eilen (perjantaina) iltapäivällä. Jos se olisi jatkunut tänään, olisi hän voinut löytää itsensä voittotaistosta. Mutta hän on vakiinnuttanut tilanteensa. Se on mielestäni ok. Jos kokee, että on vaikeaa, joskus pitää ottaa askelia eteenpäin ja joskus on tärkeä pitää tilanne vakaana. Hän on tehnyt sen tänään, arvioi Colin Clark.Toinen toimittaja David Evans oli hieman armottomampi. Hän sanoi selvästi näkemyksensä.– Hän on mennyt hieman taaksepäin, eikö niin? Ollaan nyt rehellisiä. Eilen illalla oli 22 sekuntia ja ajattelimme, että hän nousee taistoon. Taisimme aliarvioida sen, minkälaisia ongelmia hänellä oli ajettaessa pätkiä ensimmäistä kertaa (aamupäivällä). Näin sen myös tänään. Palkintopallisija olisi loppujen lopuksi hyvä tulos Kallelle.LUE MYÖS: Näkökulma: Leijonat ollut huonommassa olympiatilanteessa (KiekkoUutiset.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Kalle Rovanperä ToyotaTuoreimmat Uutiset Muistatko tätä Veikkausliiga-tähteä? Mies juoni juuri yli 70 miljoonan euron megadiilin Valioliigaan Jonne Halttunen latasi IS:lle karun väitteen Kalle Rovanperästä Lewis Hamiltonilta ulostulo – jysähtääkö pian todellinen F1-pommi? Metriäkään ei ollut vielä ajettu: Sami Pajari nosti jo kädet pystyyn SM-liigatähden leiri vihjaili kunnon siirtopommilla – karu totuus näki nyt päivänvalon Tekeekö Connor McDavid shokkiratkaisun? Edmonton Oilers ei voisi mitään Enni Mälkönen yllätti mallina – fanit pitivät siitä mistä näkivät Lähde: Cadillac käänsi takkinsa täysin – haluaa sittenkin nämä miehet F1-kuskeikseen Lewis Hamilton sekoili – puhui läpiä päähänsä Kimi Räikkösestä Ylen kamerat tallensivat: Yksi sana riitti – Kalle Rovanperältä jäätävää touhua Sopu syntyi: Liverpoolin siirtopommi on räjähtämässä Jääkiekkoliitolta suru-uutinen: Lajilegenda on kuollut Juha Kankkunen sanoi ääneen brutaalin totuuden Toyotan rallitähdestä Eronnut Janni Hussi puhui IS:ssä väleistään rallimieheen NHL-kiekkoilija vaatii hirvittävää palkankorotusta – fanit repivät pelihousunsaLue myös: Jonne Halttunen latasi IS:lle karun väitteen Kalle Rovanperästä Ralli30.07.2025 - 08:18 Lasse Honkanen Metriäkään ei ollut vielä ajettu: Sami Pajari nosti jo kädet pystyyn Ralli30.07.2025 - 08:18 Lasse Honkanen Enni Mälkönen yllätti mallina – fanit pitivät siitä mistä näkivät Ralli30.07.2025 - 08:18 Lasse Honkanen