Kuva: All Over Press Sportivo TVRallin kaksinkertainen maailmanmestari Kalle Rovanperä jätti viime vuoden päätteeksi rallin MM-sarjan. Kertaalleen MM-tittelin voittanut Ott Tänak on myös sivussa tämän vuoden MM-sarjasta.Tänak on testannut kuitenkin melko aktiivisesti Toyotan ensi kauden autoa. Myös Rovanperä on keskustellut noista kokemuksista virolaisen kanssa. Asia kävi ilmi Dirtfish-sivuston haastattelussa. Toimittaja David Evans kysyi, onko Rovanperä puhunut uusista Tänakin tai Toyotan rallitiimin teknisen johtajan Tom Fowlerin kanssa.– Me kaikki tiedämme, että ensi vuoden autot tulevat olemaan melko erilaisia pelejä. Oletko puhunut Ottin, Tomin tai oikeastaan kenenkään kanssa siitä, millaisia autoja on tulossa? kysyi Evans.Rovanperä vahvisti käymänsä keskustelut. Johtopäätökset olivat tylyt. – Olen puhunut Ottin kanssa muutaman kerran, ja olen tietenkin nähnyt jo joitakin testivideoita. Ne eivät näytä kovin, kovin jännittäviltä. En ole kuitenkaan ajanut niitä, joten en tiedä. Hyvin erilaisia ne joka tapauksessa ovat, tunnusti Rovanperä.– Se, mikä täällä on pistänyt silmään kuljettajien kanssa keskustellessa ja Rally1-aikakauden päättymisestä puhuttaessa, on se, että toki Rally1-autoja tullaan kaipaamaan kaikkialla. Mutta täällä niitä tullaan todella kaipaamaan, heitti Evans.– Niin uskon. Niitä tullaan kaipaamaan monessa, monessa paikassa. Uudet autot eivät näytä yhtä jännittäviltä, minkä me tiedämmekin. Mutta se ei oikeastaan ole tällä hetkellä minun murheeni, joten olen ihan tyytyväinen, kuittasi Rovanperä.Evans kysyi vielä, oliko missään vaiheessa mahdollista, että Rovanperä olisi sittenkin ajanut Suomen MM-rallissa tänä vuonna.– En usko. Se ei ole ollut suunnitelmissani lainkaan. Eikä minulla oikeastaan ole tällä hetkellä tulevaisuudenkaan suhteen mitään suunnitelmia, väitti Rovanperä. Rovanperä vaikuttaa siis olevan vakuuttunut, ettei hän palaa ensi kaudeksi MM-sarjaan. Tänak on sen sijaan yhdistetty vahvasti Toyotalle. Talli tiedottaa ensi kauden kuskikuvioistaan elokuun lopussa Paraguayn MM-rallin yhteydessä.LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp Kalle Rovanperä Ott Tänak Toyota Lue myös: Jari-Matti Latvalaa viedään kunnolla takaisin rallin MM-sarjaan – yksi mies on estämässä aikeet Ralli 09.08.2026 - 16:01 Lasse Honkanen Juha Kankkusen edessä iso keskustelu – kahden suomalaisen kohtalo Toyotalla saa sinettinsä Ralli 09.08.2026 - 09:41 Lasse Honkanen Sami Pajari laittoi pystyyn kunnon mykkäkoulun – tämän naisen turha ottaa yhteyttä Ralli 08.08.2026 - 18:01 Lasse Honkanen