Kuva: TGR WRT / McKleinVideo: Sportivo TVKalle Rovanperä ilmoitti tällä viikolla jättävänsä rallin MM-sarjan. Pitkän linjan rallitoimittaja David Evans on puhunut aiheesta The Race F1 podcastissa.Evans kertasi Rovanperän ralliuraa. Hän muistutti siitä, missä asemassa Rovanperä oli voitettuaan toisen MM-tittelinsä vuonna 2023.– Kun hän voitti mestaruuden vuonna 2023, hänellä oli jo kaksi titteliä. Eikä ollut merkkiäkään, että tahti olisi hidastumassa. Hän oli täysin hallitsevassa asemassa. Sébastien Ogier ajoi vain osan kaudesta, ja Hyundai oli vaikeuksissa. (Ott) Tänak ei näyttänyt palaavan entiselle Toyota-tasolleen. Ja yhtäkkiä saattoi katsoa Kallea ja ajatella: Vau, hänhän voisi seuraavat kymmenen vuotta voittaa ihan kaiken, selvitti Evans.Evans kertoi ottaneensa asian esille Rovanperälle tuossa vaiheessa.– Esitin ajatukseni hänelle. Muistan sen elävästi. Istuimme baarissa ja sanoin hänelle: ”Tiedätkö, sinä voisit tehdä tätä vielä 20 vuoden päästäkin.” Hänen reaktiostaan näki, että ajatus tuntui hänestä melkein lannistavalta, että tätäkö hän tekisi vielä kahden vuosikymmenen ajan.– Kun kuulin uutisen (lopettamisesta), olin todella surullinen, koska hän on hieno tyyppi. Tunnen hänen perheensäkin, pidän heitä ystävinä, ja ajatus siitä, että menetämme hänet, on minusta surullinen heijastus rallin MM-sarjan nykytilasta.LUE MYÖS: NHL-draftin suomalaisen ykkösnimen osakkeet nousevat huimaa vauhtia (Siniviiva.fi) Jaa Facebook Twitter Whatsapp David Evans Kalle Rovanperä Tuoreimmat Uutiset Toyotan tiloihin tuli melkoinen kaveri – Kalle Rovanperänkin selkä suoreni alta aikayksikön Viaplayn F1-selostus meni täydeksi sekoiluksi – ”Et voi virkasi puolesta tehdä sitä” Real Madrid laittaa tuulemaan – pöydälle 250 miljoonaa euroa NHL-kiekkoilija myönsi – oppi kantapään kautta brutaalin totuuden Mikko Rantasesta Janni Hussi alkoi viimeistään nyt kiinnostaa rallimiehiä Totuus Mikael Granlundin tilanteesta selvisi Red Bullin Max Verstappen löi hanskat tiskiin Bayern München teki peliliikkeensä – Liverpoolia odottaa raju menetys Sebastian Aho ylisti suomalaista NHL-tähteä IL:lle: ”Yksi maailman parhaista pelaajista” Rallimieheltä tyly arvio Kimi Räikkösestä Toinen rallitähti antoi tuomionsa Sami Pajarin kaudesta Valtteri Bottas kokeili toista lajia – ennätys meni heti murskaksi NHL-toimittaja kuvasi Patrik Laineen toimintaa kulisseissa – sanoi selvät sanat Vahvistus: Red Bull tehnyt rajun F1-kuskiratkaisun Mervi Kallion elämä sai synkän käänteen – tämä puhelu muutti kaiken Lue myös: Toyotan tiloihin tuli melkoinen kaveri – Kalle Rovanperänkin selkä suoreni alta aikayksikön Ralli 09.11.2025 - 20:49 Lasse Honkanen Janni Hussi alkoi viimeistään nyt kiinnostaa rallimiehiä Ralli 09.11.2025 - 13:06 Lasse Honkanen Rallimieheltä tyly arvio Kimi Räikkösestä Ralli 08.11.2025 - 18:52 Lasse Honkanen